keskiviikkona, elokuuta 29, 2007

"Ihan selvä nakki", sanoi Sundström ja esitti laskunsa


Alpo Rusin avustajia Zacharias Sundströmia, Antti Karankoa ja Olli Santasta hymyilyttää keskiviikkoaamuna Helsingin käräjäoikeudessa. Miksei hymyilyttäisi, kun taskussa on hurja lasku veronmaksajille.

Alpo Rusi vs. Suomen valtio -oikeudenkäynnin päätöspuheenvuorot pidettiin tänään. Mitään uutta ei tullut esille, mutta kuten odotettavissa oli. Päivän paukku tuli kun Rusin asianajajat esittivät keskiviikkona Helsingin käräjäoikeudessa yhteensä 313.000 euron laskun oikeudenkäyntiin liittyvistä kuluistaan. Olli Santasen palkka- ja kuluvaatimus oli 205 000 euroa. Zacharias Sundströmin Nordic Law –toimisto laskutti 108.000 euroa. Valtion edustaja Aarno Arvela tyytyi 28.000 euron laskuun. Arvela arvosteli kantajapuolen palkkiovaatimuksia liian suuriksi, kun "vertaa suoritusta ja työn määrää". Iltasanomien mukaan: Rusin joukkue oli luottavainen oikeudenkäynnin jälkeen. Sundström uskoi, että Rusin kanne menestyy.- Ihan selvä nakki, hän sanoi. Arvela huomautti, että harkinta kuuluu tuomioistuimelle."

Päätös jutussa julistetaan 8.11. kello 9. Jos Rusi voittaa niin se on veronmaksajille noin miljoonan euron lasku. Kävi itse jutussa niin tai näin, asianajajat ainakin voittavat. Saapa nähdä voittaako oikeus.

Jos Supo töpeksi ja tutki ilman syytä niin Rusi on palkkionsa ansainnut, mutta puoli miljoonaa on hurja vaatimus ja oikeuslaitos tekee uusia linjauksia vahingonkorvausten määrään jos siihen suostuu.
Jos oikeus katsoo Supolla olleen tutkittavaa niin eiköhän juttu jatku jollain toisella näyttämöllä. Siihen ei tullut selvyyttä, kuka käynnissä olleesta tutkinnasta juoruili Suposta ulospäin.
Varsinainen anti koko oikeudenkäynnissä oli tämä ns. Rusin lista, jolla hän yritti siirtää vakoiluepäilyjä demareiden suuntaan. Seuraavaksi Rusilta tulee aiheesta kokonainen kirja. Saapa nähdä miten Rusin syytösten kohteet vastaavat, mutta tämä Stasi-jupakka ei osoita vielä loppumisen merkkejä, päättää oikeus nyt mitä tahansa.

lauantaina, elokuuta 25, 2007

Lähdesuojalla sitten, jos ei muulla...


Kainuun Sanomien vastaus siihen kuinka presidentti Koivisto julisti heidän uutisensa perättömäksi osoittautui sitten pettymykseksi. KS näyttää todellakin lähteneen soitellen sotaan. Mitään väittämistään se ei pysty todeksi todistamaan, vetoaa vain nimettömän lähteensä lähdesuojaan. Tämähän oli tietysti jollakin tavalla arvattavissa. KS kokeili kepillä jäätä ja vetäytyy nyt lähdesuojan taakse pysyen kyllä yhä väitteissään, vaikka ei saanutkaan julkisuuteen laskemilleen epäilyille katetta. Tässä on jo hieman syytä epäillä toimittajan motiiveja. Koko jutussa näyttää olevan tämän lähteenkin osalta aika paljon epäilyjä. Spekulaatiosta tehtiin uutinen ja toimittaja Viirretkin näyttää nyt pikkuhiljaa siirtävän vastuuta uutisesta lähteelleen.

__

Karjala-työryhmä saattoi olla osa laajempaa selvittelyä
24.08. - 18:15
Työryhmän jäsen pitää ajankohtaa liian aikaisena asian julkiselle jatkamiselle
Raimo Viirret
Kajaani

Salainen Karjala-työryhmä oli mahdollisesti osaprojekti laajemmassa selvitystyössä, jota Karjala-kysymyksestä 1991-92 Suomessa tehtiin.

Yksi noin kymmenen hengen työryhmän jäsenistä on viimeksi perjantaina vahvistanut Kainuun Sanomille, että kaikki hänen aikaisemmin lehdelle kertomansa tiedot ovat totta. Muusta hän nyt vaikenee.

Hän on aikaisemmin päätellyt, että tämä luovutetun Karjalan palauttamisen yhteiskuntataloudellista laskentaa tehnyt työryhmä oli vain osa laajempaa arviointia, jota tuona aikoina Suomen viranomaiset Karjalan suhteen tekivät.
Kainuun Sanomien lähde on yhteiskuntatalouden arvostettu ja ansioitunut asiantuntija Suomessa. Hänellä ei ole minkäänlaisia sidoksia Karjalan palauttamisasialle omistautuneisiin ryhmiin tai henkilöihin. Hänellä ei ole mitään muutakaan, esimerkiksi poliittista intressiä asiassa.

Tämä salaisen työryhmän jäsen ei myöskään ole itse missään vaiheessa hakeutunut asiassa julkisuuteen, päin vastoin.

Hän suostui varhemmin erittäin vastahakoisesti ja vain ehdottoman lähdesuojan alla vahvistamaan ja tarkentamaan Kainuun Sanomien toisaalta hankkimat tiedot työryhmän työstä ja omasta tehtävästään työryhmässä.

Varsinkaan presidentti Mauno Koiviston kannanoton (Helsingin Sanomat 24.8.) jälkeen hän ei halua, että asian käsittelyä enää jatketaan julkisuudessa. Ajankohta on siihen vielä liian varhainen ja hän pelkää julkisuuden häiritsevän naapurivaltioiden välisiä suhteita.

Lähteen aikaisemmin kertoman tiedon mukaan vuodenvaihteessa 1991-92 työskenteli salainen presidentiltä tehtävän saanut asiantuntijatyöryhmä. Sen piti suhteellisen nopeasti laskea käytettävissä olevien tietojen perusteella Suomen sodassa menettämän Karjalan luovutushinnan realistisuus sekä olemassa olevan infrastruktuurin uudistamiskustannukset. Asiantuntijoiden kokoamat laskelmat vedettiin yhteen Santahaminassa. Luovutusarvo olisi ollut 64 miljardia markkaa, mutta pitkällä aikavälillä kustannukset olisivat nousseet moninkertaisiksi.

Kainuun Sanomien vahvistamattoman käsityksen mukaan laskennan kohteena ollut alue olisi ollut Laatokan Karjalassa ja Kannaksella. Työ ei olisi koskenut Petsamoa, eikä Sallasta ja Kuusamosta luovutettuja alueita. On myös mahdollista, että itäinen osa kannasta ei olisi kuulunut alueeseen.

Lähteen tiedon mukaan työryhmä oli asetettu sen jälkeen, kun presidentti Boris Jeltsinin hallinnolta tuli Koivistolle epävirallinen viesti siitä, että Karjalan kysymys on avoin käsiteltäväksi.


___________

Asiasta kolmanteen, kukahan mahtoi olla se päätoimittaja, johon ProKarelia luotti "Halosen vappupuhetta" levitellessään ja tiedotellessaan siitä 16. tammikuuta 2006 verkkosivuillaan? Veikko Saksi Pro Kareliasta kertoi 18.1.2006 Iltasanomissa että: "(he) olivat saaneet tiedon vappupuheesta eräältä entiseltä päätoimittajalta, joka vahvisti itse tarkistaneensa asian."

Sen verran hanakasti ProKarelia ja palautusjärjestöt ovat tarttuneet tähän Koiviston Karjala-kaupankäyntiin, että herää pakostakin epäilys, mahtaakohan samat "toimittajat" olla tässäkin mukana?

perjantaina, elokuuta 24, 2007

Manujahti virallisesti avattu....



ProKarelia on nyt päättänyt laittaa Karjalan palautuksen epäonnistumisen Koiviston syyksi.
Ainahan sitä syntipukkia tarvitaan.

24.08.2007
ProKarelia
» KOIVISTO ESTI PALAUTUKSEN...


24.08.2007
ProKarelia:
"Koiviston kielteinen suhtautuminen Karjalan palautukseen on muokannut vahvasti suomalaisten mieliä ja vaikutukset erityisesti poliittisella taholla näkyvät yhä vahvoina. "

"Jo edelliset sitaatit osoittavat, että Suomen presidentti Mauno Koivisto on tehnyt parhaansa estääkseen Karjala-keskustelun uudistuneen Venäjän kanssa. Venäjän osittain kaaottisessa 1990-luvun alkutilanteessa eivät Koiviston voimakkat toppuuttelut ole varmasti motivoineet asian edelleen kehittämiseen. On isänmaallisilla venäläisillä ollut ihmettelemistä Suomen johdon suhtautumisessa."

22.08.2007
ProKarelia:
"Presidentti Mauno Koivisto oli kieltämisasiassa korkein virkavastuulla toimiva henkilö. Hän on myöhemminkin yrittänyt suitsia Karjala-palautuskysymyksen käsittelyn pelottelemalla sodan uhkalla. Sellainen toiminta ei ole Suomen presidentille soveliasta."

15.08.2007
ProKarelia:
"Miksi Koivisto toimi omien kansalaisten etujen vastaisesti, on yhä epäselvä. "

15.08.2007
ProKarelia
"Valtiomies ajattelee kansansa parasta ja hänen päämääränään on kansalaisten ihmisoikeuksien toteuttaminen, hyvinvointi ja turvallisuus. Koiviston päätös ei tue ajatusta, että hän olisi ottanut nämä asiat huomioon päätöstä tehdessään.

Onko Suomen presidentillä oikeus yksin tehdä päätöksiä Suomen rajoista? Perustuslain mukaan eduskunta päättää maan rajoista. Jeltsinin hallinnon neuvottelutarjouksen pohjalta Koivisto kuitenkin yksin teki päätöksen, että perustuslaki ohitetaan ja rajoista ei neuvotella. Tämä päätös tehtiin maan etujen vastaisesti. Tämän asian kohdalla on hyvä kysyä presidentin vastuun toteutumista."

++++++++

Aluepalautus ry:n Lasse Koskinen lataa jo suorempaa:

"Koivisto oli väärä mies Suomen johdossa oikeaan aikaan. Sen ovat kansalaiset ovat todenneet Aluepalautus ry:lle moneen kertaan. Aluepalautus ry:lle on tullut vuosien mittaan runsaasti kannanottoja, jonka mukaan Koivisto tulisi asettaa valtakunnan oikeuteen Suomen alueiden palautuksen laiminlyöntien johdosta."

"Koivisto on historian tuomionsa saanut ja lisää on tulossa. Palautus etenee väistämättä, kuten palautusjärjestöt ovat todenneet. Hävetkää entiset ja nykyiset päättäjät. Kiitos Kainuun Sanomille."

+++++++

Niin kuin blogiini liittämästä kuvastakin näkyy, palautus tosiaan etenee mitään väistämättä ja vastoinkäymisistä välittämättä. Mutta entäs sitten kun joku alkaakin ampua takaisin? Tarja ei viitsinyt, Burbulis jo uhkasi, Manusta ei vielä tiedä...

http://aluepalautus.net/index2.htm
http://prokarelia.net/fi/

Koivisto: Perätöntä



Helsingin Sanomat 23.8.2007:

"Presidentti Mauno Koivisto, 83, haluaa katkaista siivet tiedolta tai huhulta, että Venäjä olisi tarjonnut Suomelle luovutettua Karjalaa takaisin korvausta vastaan Neuvostoliiton luhistumisen aikoihin vuoden 1991 lopulla tai seuraavan vuoden alussa.

Perätöntä on Koiviston mukaan myös se, että Karjalan palautuksen "kauppahinta" olisi tuolloin laskettu hänen toimeksiannostaan salaisessa asiantuntijaryhmässä.

Asiasta oli uutinen Kainuun Sanomissa viime viikolla. "

Niin oli, ei ole enää. Juttu katosi ainakin Kainuun Sanomien verkkosivuilta tänään. Saapa nähdä ilmestyykö takaisin ja mikä on Kainuun Sanomien päätoimittaja Matti Piiraisen ja toimittaja Matti Viirretin vastaus. Ei kai pojat ihan soitellen sentään sotaan ole lähteneet?



keskiviikkona, elokuuta 22, 2007

Ja niin suuttui Burbulis...

Venäläispoliitikko uhkaa haastaa Kainuun Sanomat oikeuteen
Julkaistu 21.08.2007, klo 18.04 (päivitetty 21.08.2007, klo 18.35)
Venäjän entinen valtiosihteeri Gennadi Burbulis uhkaa haastaa Kainuun Sanomat oikeuteen lehden Karjala-kirjoittelusta.

Kainuun Sanomat väitti viime viikolla, että Venäjä olisi ollut 1990-luvun alun rahapulassaan valmis myymään Suomelle Petsamon ja luovutetun Karjalan ja että tuolloisen presidentin Boris Jeltsinin läheinen avustaja, maan ensimmäinen varapääministeri Gennadi Burbulis olisi puhunut asiasta Suomen johdon kanssa.

Burbulis allekirjoitti vuonna 1992 Venäjän edustajana Suomen ja Venäjän uuden perussopimuksen.

Suomen Karjala-keskustelun uudesta vaiheesta on Venäjällä raportoinut maan laajalevikkisin lehti, kansallismielinen Komsomolskaja Pravda.

Burbulis sanoo, ettei Venäjän johdosta kukaan eikä koskaan ole luvannut Suomelle Karjalaa takaisin. Hän arvioi väitteissä olevan kyse Suomen sisäisestä keskustelusta, mutta sanoo olevansa myös valmis haastamaan Kainuun Sanomat oikeuteen, jos hän arvioi, että lehti loukkaa Venäjän kansallista kunniaa.

Viime vuodet Burbulis on toiminut Venäjän parlamentin ylähuoneessa senaattorina.



++++


Mitenkähän ProKarelia sitten aina onnistuukin sotkemaan lusikkansa kaikkiin näihin "vappupuheisiin"?


21.08.2007ProKarelia:

”VENÄJÄN KUNNIA MENI JO SILLOIN, KUN HE VEIVÄT KARJALAN”

tiistaina, elokuuta 21, 2007

Kun Jussi vitsin murjaisi....



18.08.2007ProKarelia:


LIIKONEN: VIRON JA SUOMEN LIPUT SUOMENLAHDEN POHJAAN


Tallinan Nord-Stream -kongressissa 17.08.2007 Suomen Karjalan Pakolaiset ry:n puheenjohtaja Jussi Liikonen teki mielenkiintoisen ehdotuksen: Viron ja Suomen tulee yhdessä upottaa Viron ja Suomen rajalle Suomenlahdella maiden liput ja julistaa sillä aluevesivaatimuksensa Itämeren alueeseen. Yleisöreaktioiden perusteella ehdotus sai täyden kannatuksen.

http://www.prokarelia.net/fi/?x=artikkeli&article_id=1343&author=10

__________

Todella älykäs idea tältä kokonaista neljän pakolaisen yhdistyksen (Suomesta ei kai löytynyt useampaa Karjalan "pakolaista"?) puheenjohtajalta! Mutta mitenkäs ne liput saadaan sinne pohjaan? Teipataan miinaan kiinni ja upotetaan pohjaan? Suomenlahden miinoituksestahan Suomella on kokemuksia ja virolaisillakin niitä löytyy suomalaisista miinoista.

Vai lainataanko venäläisiltä MIR-aluksia, jotta voidaan käydä pohjassa lippuja pystyttelemässä? Ei ehkä kannata kovin uhota Suomenlahden liputtamisesta, jos ei niitä lippuja kykene sinne sitten toimittamaan, voipi veli-venäläinen ehtiä sinnekin ensin ;)

Tallinan Nord-Stream -kongressissa oli sitten kokoontuneena kokonaista 26 järjestöä kolmesta eri maasta, Suomesta sinne oli win-win -pohjalta kaasuputkea vetämään saapunut Pro Karelia ry, Aluepalautus ry, Suomen Karjalan Pakolaiset, Karelia Klubi ry, Tarton Rauhan ry. En tiedä nyt kuinka paljon ristiin ja sisäkkäin nämä yhdistykset yhdistysten luvatusta maasta menee, mutta veikkaisin että Suomesta oli paikalla noin neljä ihmistä. Yhteistä kaikille paikalla olleille kerhoille on ankara Venäjän vastaisuus.

ProKarelia siellä taas tapansa mukaan sitten esiintyi isäntänä talossa, johon ei omista edes avaimia:

"Putkella on huomattava vaikutus pakkoluovutetussa Karjalassa olevien kiinteistöjen suomalaisille omistajille. Pariisin rauhansopimuksessa vain raja siirtyi, ei kiinteistöjen omistusoikeus. Suomalaiset siten yhä omistavat luovutetun Karjalan alueella olevat kiinteistöt. "

http://prokarelia.net/fi/?x=artikkeli&article_id=1319&author=10

Omistaja on sellainen joka hallinnoi omistamaansa. Suomalaiset eivät hallinnoi Karjalassa mitään, eli eivät omistakaan sieltä mitään. Yritäppä myydä rajansiirron myötä Karjalaan jäänyt kiinteistö, onnistuuko? Vaikka ovathan ne jotkut sutkit tainneet myydä Eiffel-torninkin pariin kertaan...

Kvaak! sanoi uutisankka


Raimo Viirret Kainuun Sanomista jatkaa nyt itse "kohu-uutisensa" tarkennusta. Olisikohan toimittajan kuitenkin pitänyt tehdä tämä ennen kuin jutussaan väittää ao. henkilön tarjonneen Karjalaa myyntiin? No ei, missäs se uutinen olisi sitten ollut?


Kainuun Sanomat 17.8.2007
Burbulis: Karjalasta ei keskusteltu
Sodan jälkeen luovutetun Karjalan palauttamisesta ei keskusteltu suomalaisten kanssa, vakuuttaa Venäjän presidentin Boris Jeltsinin hallinnon alussa valtiosihteerinä ja ensimmäisenä varapääministerinä vuosina 1991-92 toiminut Gennadi Burbulis.

Burbulis sanoi Kainuun Sanomille torstaina, että Jeltsinin julkisesti esittämät näkökannat historiallisen oikeudenmukaisuuden toteuttamisesta ja hänen reaalinen käytännön diplomatiansa olivat etäällä toisistaan. Venäjän rajat olivat koskemattomia.

Burbulis kiistää erittäin jyrkästi, että hän tai muut Venäjän edustajat olisivat välittäneet Suomeen viestiä siitä, että Karjala-asia olisi avoin käsiteltäväksi. Karjalaa ei voida verrata Kuriileihin eikä Baltiaan, vaikka Stalinin totalitarismin seurauksien näkökulmasta onkin olemassa historiallinen yhteys.

torstaina, elokuuta 16, 2007

Epävirallista viestintää



Manulla matti kukkarossa 1991?




Karjalan palauttajat saivat eilen vettä myllyynsä, kun Kainuun sanomat julkaisi toimittajansa Matti Viirretin arviot siitä, kuinka Venäjän johto olisi 1991 lähettänyt epävirallisia viestejä siitä että Karjala saattaisi olla kaupan, presidentti Koivisto olisi asettanut salaisen tutkijaryhmän selvittämään kustannuksia ja tullut siihen tulokseen, ettei Suomella ole varaa ostaa Karjalaa. Epäviralliset viestit muuttuivat äkkiä virallisiksi myyntipuheiksi ja jopa kesälomalla ollut ProKarelia heräsi tämän uutisen takia henkiin kokonaisen kolmen kirjoituksen voimin, internetin keskustelupalstoilla Koiviston päätä vaaditaan pölkylle menetetystä tilaisuudesta.


Mistä tilaisuudesta? Tilaisuudesta ajaa Suomi konkurssiin? Tilaisuudesta ajaa Suomi Jeltsinin jälkeisen hallinnon kanssa törmäyskurssille?



Karjalan palauttajilta unohtui kovin helposti Suomen 90-luvun lamavuodet (joista niistäkin toki syyllistetään Koivistoa) ja ajankohta missä näitä epävirallisia viestejä Venäjältä läheteltiin. Ei Suomella todellakaan ollut varaa silloin Karjalaa ostella, hyvä että Viinasen pitkin ulkomaita juoksemilla ja kerjäämillä lainoilla saatiin edes hyvinvointiyhteiskunta jotenkuten pidettyä pystyssä. Silti, tuhannet yritykset kaatuivat ja tuhannet jäivät työttömiksi. Pankkikriisin lainat saatiin maksettua vasta vuoteen 2004 mennessä ja kansalaisille tästä 90-luvun lamasta on arvioitu jääneen yli 50 miljardin euron tappiot. Siihen päälle vielä reilut 10 miljardia euroa Karjalan kauppahintaa ja ~60 miljardia euroa alueen infrastruktuuriin? Kyllä siinä tynkäsuomalaiset sujettujen koulujen ja terveyskeskusten portailla olisivat ajatelleet lämpimästi Karjalaa ja siellä asuneita satoja tuhansia uusia venäjää puhuvia suomalaisia.



Naapurikin oli käymistilassa, taloudellisissa vaikeuksissa ja kamppailu vallasta täydessä käynnissä, aina aseellista vallankaappusyritystä myöten. Neuvostoliitto oli yhä olemassa ja Jeltsinin Venäjän hallinto yritti tehdä omaa ulkopolitiikkaa ohi Neuvostoliiton hallinnon. Jeltsin viestitteli myös Japanille mahdollisuutta Kuriilien palauttamisesta, Japanissa se ymmärrettiin niin, että taloudellista tukea vastaan Venäjä olisi voinut saaret palauttaa. Ei Japanikaan tähän täkyyn tarttunut, Kuriilit ovat yhä Venäjällä.



Ja kuinkas kävikään Karjalaa epävirallisesti Suomelle tarjonneille? Jeltsinin kohtalon kaikki tietävät, eikä hänen korruptoitunut ja valtion omaisuuden keinottelijoille myynyt hallintokautensa ole Venäjällä kovin hyvässä huudossa nykyään. Jeltsin antoi potkut Gennadi Burbulikselle ja Karjalan palautuksesta Suomeen Baltian itsenäistymisen aikoihin viestitellyt Galina Starovoitova ammuttiin Pietarissa 1998.



Viron tuoreiden tapahtumien ainakin pitäisi olla Karjalan palauttajien muistissa, jos vaikka 90-luvun vaikeudet ovatkin jo unohtuneet. Siellähän venäläinen vähemmistö mellakoi yhden patsaan siirron takia ja jopa Venäjän hallituksella sanotaan olleen näppinsä pelissä tämän mellakoinnin kanssa. Baltian itsenäistyessä maihin jäi huomattava venäläinen vähemmistö, jota Putinin hallinto on käyttänyt keppihevosenaan puuttuakseen Baltian maiden sisäisiin asioihin. Me olisimme Baltian kanssa nyt aivan samassa veneessä, jos Karjala olisi palautettu Neuvostoliito hajotessa, venäläisten ollessa heikkoja. Ehkäpä Venäjältä löytyisi nyt omia "Karjala takaisin" järjestöjä nashi-tyyliin, jotka haluaisivat keikuttaa Suomi-venettä enemmänkin.



Koivistoa nyt syytellään tilaisuuden hylkäämisestä, mutta samalla unohdetaan että presidentti sentään käski tutkia asiaa, josta valtiovalta on muuten pitäytynyt yli 60 vuotta kokonaan. Ei Karjalaa tarvitse palauttaa hinnalla millä hyvänsä koska Karjala ei ole millään mittapuulla Suomelle elinehto ja 90-luvun alussa se hinta olisi voinut olla Suomelle kohtalokas. Muutaman idealistin onnelliseksi tekeminen olisi voinut vaarantaa koko Suomen ja Koivistolla oli rohkeutta sanoa ei.



Karjalan palauttamisen kannalta on pelkkää ajan haaskausta märehtiä menneitä ja jälkijättöisesti viisastellen etsiä syyllisiä päätöksiin, joiden riskit olivat selvät ja suuret ja joiden seurauksia voi vain arvailla. Jos Karjalan palauttajat saisivat suunnattua energiansa sen miettimiseen, miten Karjala voitaisiin palauttaa vallitsevien realiteettien pohjalta, niin asia voisi edetäkin.



ProKarelia kuten muutkin Karjalan palautuksesta haaveilevat ovat jämähtäneet oman missionsa ensimmäiseen kohtaan, eivätkä siitä yli pääse:







Siinä sitä jauhamista varmasti riittää hamaan tulevaisuuteen. Karjala sillä aikaa on ja pysyy venäläisenä.







torstaina, elokuuta 09, 2007

Imperialistinen roistovaltio



Hesarin kestoaiheissa on menossa taas yksi "Venäjä aloitti jatkosodan kello 06.05 eikä Saksa hyökännyt Suomen alueelta ensin" -keskustelu. Kuinkahan mones omakustannekirjailija Juhani Putkisen avaus samasta aiheesta tämä lieneekään? Ihmeen hyvin Hesarin moderaattorit jaksavat sietää tätä Putkisen "informaatiosotaa", jota hän on julistanut Venäjää vastaan käyvänsä. Mahtaneeko Venäjä kuitenkaan seurata Hesarin kestoaiheiden jauhamista, joten käyköhän Putkinen sotaansa hieman väärällä rintamalla?

Lähdin ihan piruuttani keskusteluun mukaan vain katsoakseni olisiko Putkinen edistynyt todisteluissaan. Turha toivo. Sitä samaa hän jauhaa kuin aina ennenkin; Venäjä aloitti jatkosodan 22.6.1941 kello 06.05, saksalaiset eivät hyökänneet Suomen alueelta ennen kello 06.05, Suomi antoi luvan lentotoimintaan vasta 25.6., kukaan ei ole omalla nimellään koskaan väittänyt mitään muuta ja niin edelleen ja niin edelleen.... Ei mitään uutta itärintamalla siis. Sen verran olen Putkisen internetsivuja käynyt selaamassa, että huomaan saman tekstinpätkiä asiayhteydestään irrottelevan lainaustyyliin yhä jatkuvan. Putkinen lainaa mistä tahansa ja mitä tahansa, kunhan se edes vähän sinne päin muistuttaa jotain mitä hän yrittää todistella.


Hauska yksityiskohta sieltä tälläkin kertaa pisti silmään; Putkinen lainaa jo itse itseäänkin: "7. Sotahistorioitsija Juhani Putkinen: " Venäjä hyökkäsi jälleen Suomen kimppuun sotaa julistamatta""
viitaten lähteeksi omakustannettaan "Juhani Putkinen, Imperialistinen Roistovaltio, 2005, sivu 90"


Ilmeisesti lainauskokoelman omilla johtopäätöksillään maustettuna rustaamalla pääsee nykyään jo ihan "Sotahistorioitsijaksi". Ennen siihen vaadittiin kai jonkinlaista meriittiäkin, puhumattakaan peruskoulutusta historian tutkimiseen saati edes alkeellisinta ymmärrystä historian tutkimisen menetelmiin, eikä kukaan alkanut nimtellä itseään historijoitsijaksi vasta kun näyttö osaamisesta oli annettu. Nykyään sen näytön voi näköjään antaa internetin keskustelupalstoilla (vaikka väittämät epätosiksi niissä keskusteluissa todistettaisiinkin) ja Virossa omakustanteen painattamalla. Putkisen "tutkimusmenetelmät" poikkeavat merkittävästi siitä, miten historiaa tieteellisesti tutkitaan. Oikeat historijoitsijat tekevät johtopäätöksensä kokoamiensa detaljien pohjalta. Putkisen "tutkimustyyli" on päinvastainen, hän etsii sopivia detaljeja todistaakseen johtopäätöksen, jonka hän on päättänyt etukäteen.


Mitä Putkisen kestoväittämiin tulee, niin kannattaa yhä verrata Putkisen väittämiä lainauksineen niihin alkuperäisiin lähteisiin, jotka hän mainitsee. Siinä on sadepäivälle hupia kerrakseen, kun bongailee miten lause voi muuttaa merkitystään toisessa tarkoituksessa esitettynä.

Kyseinen Hesarin keskustelu löytyy täältä:
http://www.hs.fi/keskustelu/message.jspa?messageID=1262461

Oma "lainauskokoelmani" jatkosodasta on täällä: http://nimierkki.blogspot.com/2007/01/jatkosodan-alku.html


keskiviikkona, elokuuta 08, 2007

Suposoppaa hämmentäen


Turun Sanomat 8.8.2007

Supo palkkaa professori Rentolan tutkimaan lähimenneisyyttään


Suojelupoliisin lähimenneisyyttä ryhdytään tutkimaan Supon itsessä käynnistämässä historiaprojektissa. Tehtävän on saanut Turun yliopiston poliittisen historian professori Kimmo Rentola, joka on työskennellyt Suojelupoliisin palveluksessa jo aiemmin 2004-2006.
-
Rentola itse on projektista melko vaitonainen ja kiistää ehdottomasti olevansa mikään yhden miehen "totuuskomissio".

Esille nousevat myös KGB ja Stasi

Toimeksianto liittyy Suojelupoliisin 60-vuotisjuhliin, joita vietetään 2009. Tutkittavan ajanjakson rajausta ei ole Rentolan mukaan vielä päätetty.
- Se tulee joka tapauksessa lähemmäs nykypäivää kuin tähänastisissa tutkimuksissa, hän sanoo.
Etukäteen ajatellen kuumin peruna ovat suomalaisten suhteet entisen itäblokin tiedustelupalveluihin eli lähinnä Neuvostoliiton KGB:hen ja DDR:n Stasiin. Aikomus on käydä läpi myös kiisteltyä Rosenholz-materiaalia.
- Jos se on käytettävissä, tottakai sitä käytetään, Rentola sanoo.


torstaina, elokuuta 02, 2007

Näytelmä jatkuu



Suomalaisen politiikan huippu todistamaan Rusi-oikeudenkäyntiin
1.8.2007 16:17, päivitetty 01.08. 20:57


Valtiotieteiden tohtori Alpo Rusin oikeudenkäynti Suomen valtiota vastaan alkaa 20. elokuuta. Rusi vaatii vahingonkorvauksia taannoisesta vakoilijasotkusta.
Helsingin käräjäoikeus julkisti tänään vahingonkorvaus oikeudenkäynnin aikataulun. Todistajina on joukko nimiä suomalaisen politiikan huipulta. Todistajanaitioon nousevat muun muassa entiset pääministerit Paavo Lipponen ja Esko Aho, presidentti Martti Ahtisaari sekä entinen ulkoministeri Erkki Tuomioja.

Oikeudenkäynnissä puidaan nyt miten Rusiin kohdistuneet epäilyt vuosivat julkisuuteen.
Rusi kommentoi myös Rosenholz-aineistosta löytynyttä kohua. Rusi haluaa myös muistuttaa, että valtaosa Rosenholz-aineistosta löytyvistä nimistä ei liity edes tahattomaan tietojen antamiseen Stasille.

- Saksan Stasi-tutkijoiden heinäkuun alussa ilmestynyt raportti toteaa, että neljällä viidesosalla kortistosta löytyvistä nimistä ei ole mitään tekemistä vakoilun kanssa, Rusi toteaa.
Rusin arvion mukaan suomalaisiin liittyvistä runsaasta 200 henkilökortista alle 50 on ollut Stasille "operaatioita" eli tietolähteitä omasta halustaan.
- Oikeusturvan kannalta on olennaista, että ketään muutakaan kuin minua ei leimata perusteettomasti, Rusi sanoo.

Rusin mukaan Rosenholz-tietojen salaaminen ei kuitenkaan saa olla mahdollista enää Suomessakaan.
Rusi muistuttaa, että Stasi-kortistotietojen julkisuudesta on olemassa Yhdysvaltain ja Saksan valtiollinen päätös vuodelta 2003, joka ylittää mahdolliset tiedustelupalveluiden tai poliisiorganisaatioiden keskinäiset sopimukset.



++++++++++++




keskiviikkona, elokuuta 01, 2007

Noidat roviolle! No, demarit ainakin...?





Jukka Kemppinen blogissaan:

" En siis näe aihetta Stasin Rosenholz-aineiston julkistamiseen ja pidän luonnollisena, että pääministeri Vanhanen jarruttelee ministereitä vastaamasta kaikkeen, mitä lehdistö keksii kysyä.
Perusteluja?


- On.

Minusta on sekä viisaampaa että oikein noudattaa voimassa olevia lakeja kuin tiedotusvälineiden vaatimuksia. Minusta on paikallaan kuunnella kansan oikeutettua raivoa kuin kiirehtiä keräämään pisteitä. "

Supon salaama Rosenholz-aineisto lienee tällä hetkellä kaikkein arvokkainta propagandamateriaalia ja ase oppositiossa häiriköivä, mutta yhä tärkeitä virkoja hallinnoivia demareita vastaan mitä voi toivoa. On helppo antaa mielikuva, että likimain kaikki SDP:n politiikot ovat olleet Stasin palkkalistoilla.

Suojelupoliisin salaama aineisto ei ole luettelo suomalaisista maanpettureista ja vakoojista, vaikka sellaisen kuvan siitä näyttää suurin osa julkistamista ärhäkkäästi vaativista kansalaiskeskusteluun osallistuvista saaneen. Stasin ulkomaanvakoiluun HVA:n listoille saattoi päästä siitäkin hyvästä, jos DDR:n virkamiehet pitivät tapaamiaan henkilöitä mielenkiintoisena. Tällaisen nimilistan vastuuton julkistaminen mediassa tekisi maanpetturin ja vakoojan listalle joutuneista syyttömistäkin ja sitä vahinkoa ja maineen menetystä on vaikea korjata jälkeenpäin. Luulisi tämän tietävän Alpo Rusi itsekkin, joka sitä aineistoa on julkiseksi vaatimassa.

Mitä ne "listat" sitten oikeasti ovat?

Se koostuu erillisistä kortistoista: F16-kortit ovat henkilötietokortteja, joihin on tallennettu epävirallisten työntekijöiden nimiä, mutta myös epävirallisten työntekijöiden sukulaisten, tuttavien tai muuten vain kiinnostavien henkilöiden nimiä. F-22 kortit ovat eräänlaisia operaatiokortteja, jotka sisältävät epävirallisten työntekijöiden toimista tietoja. Merkintöjä on niissä yhteensä noin 58 000. Kolmas osio koostuu tilastokaavakkeista, joihin on tallennettu tietoja henkilöistä, jotka sota- tai kriisitilanteissa olisivat erityisen tärkeitä Stasin ulkomaantiedustelulle. Jotta henkilö voidaan osoittaa Stasin apuriksi, tarvitaan vähintään F-16 ja F-22 kortit. Stasi laati noin 290 000 F-16 korttia, jotka on tallennettu 381 CD-rom-levykkeelle. F-16-kortistokortit on tehty eri puolilla maailmaa. Näistä vain 4715 olivat "aitoja lähteitä", joille Stasi teki F-22 operaatiokortit. Kortteihin merkittiin henkilön peitenimi, rekisterinumero ja suhde Stasin ulkomaanvakoiluun HVA:aan sekä tiedot työkansioista.

Nämä eri listat läpi käymällä ja tietoja yhdistelemällä niistä voi poimia joukosta myös oikeat vakoojat. Kaikki F16-korteissa olevat eivät siis todellakaan sellaisia ole. Yhdistämällä tiedot Supon hallussa olevaan Stasin Sira-rekisteriin (System zur Inrormationsrecherche der HVA) vakoojien nimet ja teot pystytään selvittämään. Supolla on kaikki tarvittavat tiedot käytettävissä peitenimellä toimineiden henkilöiden nimien ja tekojen paljastamiseen, eikä ole mitään syytä edes epäillä, etteikö Supossa tätä työtä olisi tehtykin. Yksi syy aineiston salaamiseen voi olla sekin, että se työ on yhä kesken.

Niin kuin Kemppinenkin blogissaan kirjoittaa, kysymys on rikosepäilystä ja rikosepäilyä koskevat tiedot ovat salaisia. YK:n ihmisoikeusjulistuksessa lukee näin:

11. artikla
(1) Jokaisen rikollisesta teosta syytteessä olevan henkilön edellytetään olevan syytön siihen asti kunnes hänen syyllisyytensä on laillisesti todistettu julkisessa oikeudenkäynnissä, jossa hänelle turvataan kaikki hänen puolustustaan varten tarpeelliset takeet.
(2) Ketään ei pidä tuomita rangaistavaksi teoista tai laiminlyönneistä, jotka eivät kansallisen tai kansainvälisen oikeuden mukaan olleet rikollisia niiden tekohetkellä. Myöskään ei pidä tuomita ankarampaan rangaistukseen, kuin mikä oli sovellettavissa rangaistavan teon suoritushetkellä.

12. artikla
Älköön mielivaltaisesta puututtako kenenkään yksityiselämään, perheeseen, kotiin tai kirjeenvaihtoon älköönkä loukattako kenenkään kunniaa ja mainetta. Jokaisella on oikeus lain suojaan sellaista puuttumista tai loukkausta vastaan.


Jos nimilistat lätkäistään sellaisenaan median riepoteltaviksi niin listalla olevat saavat julkisen tuomionsa heti, oli heidän tekonsa todellisuudessa mitä tahansa. Suomella ei ole enää varaa kutsua itseään oikeusvaltioksi, jos se antaa oikeuden jakamisen pois siltä kenelle se kuuluu eli oikeusviranomaisille, ei sitä nyt itselleen vaativalle medialle ja Kekkosen ajasta revanssia hakeville katkerille poliitikoille.