Olipa kerran matkakirjailija, joka piti blogia Uuden Suomen blogipalvelussa. Paikka oli matkirjailijan taivas, sai sanoa mitä halusi, oli lukijoita ja ennenkaikkea sai olla oman bloginsa pikku diktaattori, joka sensuroi blogiinsa tulleista kommenteista epämieluisat väärät mielipiteet pois. Vallankäyttö hieman sokaisee ja niinpä tuli joskus muutama ylilyönti kun tuli julkaistua jopa blogia kommentoineiden IP-osoitteetkin. Bloggaajana hänellä oli tietysti oikeus haukkua kaikki muut, mutta herkkänahkaisuudessaan hänen ei tarvinnut sietää eri mieltä olevia, ei omassa blogissaan, jossa hän oli kuningas, Elvis ja kaikkivaltias. Ilmeisesti valta ja sananvapauskin hieman sokaisi sillä muutaman ylilyönnin jälkeen Uusi Suomi otti ja poisti palvelustaan koko matkakirjailijan blogin.
Matkakirjailija oli murheen murtama. Ei auttanut kiukku, uhkailu, solvaus ja hammasten kiristys, eikä vetoaminen sananvapauteen. Blogi oli mennyttä eikä takaisin tullut. "Tietoa" ja "tosiasioita" piti siis alkaa naputtelemaan toisaalle, mutta samanlaista hohtoa siinä ei enää ollut. Ei tullut kommentteja, ei päässyt sensuroimaan, ei päässyt vaikuttamaan. US:n Markku Huusko oli ilmoittanut matkairjailijalle kuukauden jäähystä, mutta vielä kolmen kuukauden päästäkään ei matkakirjailijalle suotu mahdollisuutta avata jälleen blogiaan. Miksi tällainen vääryys, sitä ei matkakirjailija ymmärtänyt sitten millään. Eikö Markku Huusko osaa käyttää sähköpostia? Miksi häntä kiusataan, miksei häntä päästetä bloggaamaan ja kertomaan "tietoa ja tosiasioita" taas Uuden Suomen blogipalvelun lukijoille? Käsittämätöntä. Asialla täytyy olla salaliitto ja Venäjän agentit.
Matkakirjailijan päässä ei tietysti käynyt sellainen ajatus, että olikohan vikaa mahdollisesti hänessä itsessään? Hänen omassa käytöksessään? Ei tietenkään, hänellä oli perustuslaillinen sananvapaudellinen oikeus haukkua ja sensuroida kaikki kanssaan eri mieltä olevat, oikeus olla noteeraamatta blogipalvelun sääntöjä ja ennen kaikkea oikeus haukkua Markku Huusko, joka ampui hänen lempilapsensa bittiavaruuteen.
Matkakirjailija on sinnikäs, hän ei luovuta, eikä anna periksi, eikä missään nimessä koskaan myönnä mitään, varsinkaan virheitään, jos nyt sellaisen sattuisi löytämään, mikä on aika epätodennäköistä. Kauanko Uuden Suomen Markku Huusko jaksaa nyt siis seurata matkakirjailijalta saamaansa tulikivenkatkuista palautetta, kumpi antaa periksi, Uusi Suomi vai matkakirjailija?
Jatkoa on luvassa. Antaako Huusko armon käydä oikeudesta, unohtaa itseensä kohdistuneet herjat ja sallii matkakirjailijan palata Uuden Suomen blogeihin? Jos näin käy niin onko matkakirjailija viisastunut, oppinut mitään? Vai jatkuuko matkakirjailijan piina, jäähy ja kidutus?
Jännittävää.
p.s. kuvassa on Jone Riksusta, ei liity matkakirjailijaan millään tavalla, paitsi ehkä käytöksensä puolesta.
