tiistaina, elokuuta 05, 2008

Hiljaista on....


Nobel-palkittu toisinajattelija Aleksandr Solzhenitsyn on kuollut. Solzhenitsynin teos Vankileirien saaristo aiheutti Suomessa vuonna 1974 kansainvälistäkin huomiota saaneen "suomettumisen mallitapauksen" kun kustannusosakeyhtiö Tammi hylkäsi kirjan julkaisun, Moskovan otettua yhteyttä presidentti Kekkoseen ja pääministeri Sorsan kerrottua asiasta kustantaja Tammelle, joka jätti kirjan sitten julkaisematta. Kirjailijana ja historijoitsijana Solzhenitsyn oli omaa luokkaansa.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Aleksandr_Sol%C5%BEenitsyn




Hiljaista on Karjalan palautusrintamalla. ProKareliakin näyttää palailleen pitkältä kesälomaltaan, mutta hommaa ei ole vielä saatu sen kummemmin käyntiin. Pelkkää vanhan toistamista sieltäkin lienee kuitenkin luvassa vastakin. Aluepalautus ry on antanut viimeisen tiedotteensa toukokuun alussa. Karjalan kiinteistöjen palauttelijat jonottavat EIT:n käsittelyyn pääsemistä. Seppo Lehto odottelee päätöstä joutuako vai eikö joutua linnaan ja kuinka pitkäksi aikaa. Nettikeskusteluista asiallisimmat keskustelijat näyttävät vetäytyneen kokonaan, pelkät provot ovat jääneet keskustelupalstoillekin itseään hauskuuttamaan. Putkisen Jussi sentään yrittää kovasti yhä siirtää jatkosodan alkamispäivämäärää ja kellonaikaa. En ole viitsinyt edes kommentoida ;)


Suomi24:n historiapalstalla joku ystävällinen näyttää postailevan sinne vanhoja jatkosota-blogejani. No, kiva jos kelpaa...



Tyyntä myrskyn edellä vai tavallista taantumaa? Hieman näyttää hurmoksessa väsymyksen merkit olevan. Ehkäpä se nyt sitten alkaa olla siinä...











1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Jo vain, kun on tuulimyllyä vasten paukuttanut jo toistakymmentä vuotta niin pakkohan siinä on jo jossain vaiheeksi periksi antaa...