maanantaina, lokakuuta 20, 2008

EIT: ei korvauksia evakoille



Euroopan ihmioikeustuomioistuin (EIT) hylkäsi "Saksan ProKarelian" eli Preussische Treuhand GMBH -järjestön hakemuksen omaisuuden palauttamisesta saksalaisevakoille Puolasta.

Tämä päätös on ennakkotapaus, joka vaikuttaa myös suomalaisten vastaaviin hakemuksiin EIT:ssa. Lyhyesti hylkäämisperusteista; Saksalaisten hakemus hylättiin EIT:n sääntöjen vastaisena, mikä kannattaa huomioida, sillä suomalaisten EIT:lle jättämien korvaushakemuksien perustelut ovat vastaavat. Oikeuden pääperustelut hylkäämiselle ovat Euroopan ihmisoikessopimuksen artikkeli 35 § kohta 3 ja 4 ja se, että omaisuuden menetys tapahtui ennen kuin ihmisoikeussopimus oli ratifioitu Puolassa, jonka jälkeen Puola oli velvollinen sitä noudattamaan. Näin ollen EIT:lla ei ole päätösvaltaa asiaan. Oikeus toteaa myös, ettei Puola ole vastuussa puna-armeijan toimista aiheutuneista alueelta pakenemisista.

Mielenkiintoista tässä Karjala-kysymyksen suhteen on se, ettei palautusjärjestöt, edes ProKarelia tai jäsentensä karjalaisen omaisuuden palautukseen keskittynyt Karjalan pakolaiset ry, ole vielä ottaneet EIT:n päätökseen kantaa millään tavalla. Ehkäpä pettymys oli liian suuri ja sulateltavaa riittää...

>> Päätös kokonaisuudessaan



Ei kommentteja: