Kanonisoitu paradoksi: Karjala-keskustelu

ProKarelian Veikko Saksi on ihastunut "totuuden paradoksi" -käsitteeseen, mistä on viime aikoina nähty useita selityksiä ProKarelian nettisivuilla ja Kareliaklubi-lehdessä. Hänen mielestään sanapari "kanonisoitu paradoksi" kuvaa hyvin niitä tapahtumia, joissa kanonisoitua totuutta pidetään väkisin voimassa riippumatta siitä, kuinka järjenvastainen tilanne syntyy. Tämä Saksille ja ProKarelialle järkeen mahtumaton tilanne on se, että Karjala on ollut viimeiset 63 vuotta osa naapuria.

ProKarelian mukaan suomalaiseen politiikkaan on synnytetty kanoninen totuus, jossa poliittinen eliitti on tietoisesti sopimuksilla ja vaikenemalla hyväksyen päätynyt siihen, mitä joissakin asioissa on pidettävä totuutena ja miten niihin tulee reagoida. Varsinainen paradoksi, eli järjenvastaisuus syntyisikin siitä, jos poliitikot reagoisivat niin kuin Saksi ja ProKarelia vaativat. Suomi luopui alueistaan sodan seurauksena lain säätämässä järjestyksessä, eli aluemuutos oli lain kirjaimen ja hengen mukainen. Jos vaikkapa kansanedustajat noudattaisivat Saksin paradoksia niin he nimittäisivät tätä laillista tapahtumaa "ryöstöksi" palautusjärjestöjen tapaan, kyseenalaistaen siten oman asemansa ja päätöstensä laillisuuden.

Paradoksiin mahtuu myös ihmettely siitä, miksei venäläiset kysele lupia rakennettavan kaasuputken linjalta löytyvien maiden ja mantujen entisiltä suomalaisomistajilta, siis niiltä, joille näistä kyseisistä maista ja mannuista maksettii sodan jälkeen korvaukset menetetystä omaisuudesta Suomen valtion toimesta. Varsinainen paradoksi tässä onkin se, kuinka Saksi ja ProKarelia esiintyvät isäntinä talossa, johon eivät omista edes avainta.

Saksi pitää sotasyyllisyystuomioita tämän paradoksin huippuna. Sodan hävinnyt Suomi joutui oman valtiosääntönsä vastaisesti säätämään jälkikäteen lain, jolla maan sotaan vieneet johtajat tuomittiin niin kuin sodan voittajat heitä tuomiolle vaativat. Millainen paradoksi se olisikaan ollut, jos Ryti hallituksineen olisi viety Moskovaan tuomittavaksi? Nyt Suomi sai jakaa lievät tuomiot itse, eikä näiden johtajien sodasta kantama vastuu suuri ollut. Suuremman vastuun siitä kantoivat ne 59 000 kaatunutta, 158 000 haavoittunutta ja 1 500 kuollutta siviiliä ja sotaveteraanit, jotka joutuivat rakentamaan maan uusiksi sodan ja sotakorvausten jälkeen. Heidät tähän vieneiden johtajien pienet vapausrangaistukset sankarin sädekehineen ovat todella paradoksin huippu, koska aina unohtuu se tosiasia, että nämä tuomitut todella veivät Suomen uuteen sotaan, miehittäjäksi ja valloittajaksi, tieten ja tahtoen. On totta, että Neuvostoliitto oli vienyt talvisodassa Suomelta Karjalan vääryydellä, mutta oikeuttiko se Suomen johdon lähettämään suomalaiset uuteen sotaan, miehittäjiksi alueelle, joka ei koskaan edes ollut osa laillista Suomea? Suomi sortui itse silloin aivan siihen samaan, mikä oli Karjalan meiltä vienyt talvisodassa, mutta tämä on yksi niistä historian kipupisteistä mistä ProKarelia vaikenee, eikä ihme. Iniuria non excusat iniuriam - vääryys ei oikeuta uusiin vääryyksiin.

Tästä päästäänkin siihen millainen kanonisoitu paradoksi Karjala-keskustelu on. Se on historiaa historian perään. Kuluvan syksyn aikana Karjalaa palauttavat ovat suorastaan juhlineet Karjala-kysymyksen etenemistä, kun historian käsittelyssä on päästy yli 60 vuoden takaa jo 17 vuoden takaisiin tapahtumiin. Karjalaa palauttavat eivät mielellään keskustele siitä, miten Karjalan palautus vaikuttaisi yhteiskuntaan tulevaisuudessa, he keskustelevat mieluummin siitä millainen helmi Karjala oli ollessaan osa Suomea ja siitä millainen vääryys sen pois ottaminen oli. Karjalaa palauttavat ilmeisesti kuvittelevat, että kunhan historiankirjoitus saadaan näyttämään enemmän siltä, miltä he toivoisivat sen näyttävän, niin Karjalakin palautuu kuin itsestään. Syytetään tarpeeksi suomettumisen ajan poliitikkoja heidän virheistään niin ne "virheet" jollakin tapaa kumoutuvat ja voimme palata ajassa takaisin. Harva jaksaa vaivata päätään nykyhetken ongelmilla ja tulevalla, sillä miten ne ongelmat olisi hoidettava Karjalan palautuksen yhteydessä. Historia riittää - vuosituhantinen suomalaisalue on palautettava Suomelle. Miten Suomelle ja Karjalalle silloin kävisi, sillä ei niin väliä.

ProKarelia on kuitannut nämä tulevaisuuden ongelmat "Karjalan palautus" -kirjallaan. Siinä esitellään ympäripyöreitä laskelmia siitä kuinka kannattavaa Karjalan palautus olisi Suomelle, se lupaa maalle jopa täystyöllisyyden. Ikävää vain, että laskelmat ovat pielessä alusta alkaen silloin, kun laskelmien pohjana on pelkkä toiveajattelu. Laskelmiensa perusteita ProKarelia ei pahemmin availe, mutta niistä näkee varsinkin väestölaskelmien kohdalla, että laskimen %-näppäin on ollut ahkerassa käytössä.

ProKareliavetoiset palautusjärjestöt ovat itse kanonisoineet Karjala-kysymyksen; "Viime sotien seurauksena Suomessa on yhä avoinna esim. sotasyyllisyys, asekätkentä, sotakorvaukset ja alueitten palautuskysymys. Poliittinen vaikeneminen ei edistä aitojen, luottamuksellisten suhteiden rakentamista Venäjään. Luottamus voi syntyä vain vanhojen aggressioiden korjaamisen kautta. "
Paradoksi on siinä, ettei todellisuudessa mikään noista kysymyksistä ole avoinna.

Sotasyyllisyystuomiota ei voi purkaa, ne on annettu, kärsitty tai armahdettu ja sellaisena ne historiankirjoihin jäävät. Asekätkentä on käsitelty, sotakorvaukset on maksettu ja alueet on luovutettu niin kuin demokraattisesti valittu eduskunta aikoinaan päätti. Poliitikotkin rakentavat aitoja, luottamuksellisia suhteita Venäjään nykyhetken realiteettien ja tulevaisuuden tarpeiden perusteella, eivät menneisyydessä hampaankoloon ummehtuneiden kaunojen ajamina. Vanhat aggressiot on sovittu jo aikoja sitten, ei kaikkia miellyttävällä tavalla, mutta sillä tavalla, että rauhallista rinnakkaiseloa on riittänyt 63 vuotta. Venäjä on Suomen suurin kauppakumppani. Kertooko se tosiaan siitä, ettei suhteet olisi riittävän kunnossa? Ei meidän sentään naimisiin tarvitse Venäjän kanssa mennä, vaikka Karjalan palautus olisikin kieltämättä kihlajaiset.

Kuten viime aikoina uutisista on nähty, Karjala-kysymys on tietyille tahoille keppihevonen päivänpolitiikassa. Nämä tietyt tahot ovat se pieni marginaaliryhmä, ikuinen oppositio, oli hallitusvallassa vuorostaan sitten oikeisto tai vasemmisto. Palautusjärjestöjen kanonisoima totuus ei tahdo mennä kaupaksi, ei puolueille eikä kansalle, ja hermostuminen tästä alkaa näkyä jo. Demareiden syrjäyttäminen hallituksesta antoi hetkeksi toivoa, mutta pettymys porvarihallituksen ottamaan linjaan Karjala-kysymyksessä alkaa olla jo selvästi havaittavissa. Syytöksiä ja syytettäviä riittää, niin ettei kukaan ehdi rakentamaan mitään.

ProKarelian mission kohta 1: "Siirretään syrjään syyllisyyden, vihan ja katkeruuden tunteet, epäluulo ja historiassa kohdatut vääryydet ja rakennetaan palautusta ensisijaisesti paremman yhteisen tulevaisuuden pohjalle. "

Tämä on palautusjärjestöille ja tavallisille palautuksen kannattajille ylivoimainen kynnys ylitettäväksi. Vasta kun siitä päästään yli, voi Karjala-kysymyskin edetä.


Ed. teksti postattu Suomi24 Karjalan palautus-palstalle 17.9.2007. Ei odotettavissa järkevää keskustelua vieläkään, mutta kiusaanpahan fanejani siellä välillä, etteivät kokonaan unohda olemassaoloani ;)

EDIT: Lyhennetty versio tästä Helsingin Sanomien kestoaihe-keskusteluihin 18.9.2007