Karjalan takaisin -blogaaja puolustelee nimimerkkien pois potkimista KareliaForumilta näin:
Olisihan nimittäin täysin kohtuullista, oikein ja autuaallista
ylläpitää forumia, jossa Karjalan palautusta ei saa vastustaa. Jos ette usko,
yrittäkääpä mennä kannattamaan Karjalan palautusta jollekin vasemmistolaiselle
nettiforumille. Taatusti tulee kenkää ja heti. Saman tulee toki päteä toisinkin
päin, forumin perustajalla on täysi oikeus sanella säännöt. Jos palautus tulee
joskus ajankohtaiseksi, tilanne on toki aivan toinen: silloin tarvitaan avointa
keskustelua, jossa kaikki näkemykset pääsevät esille. Sitä ennen on kuitenkin
täysin perusteltua keskustella palautuksen edellytyksistä ilman, että
keskustelua kammetaan intiaanien asemaan tai muuhun yhtä oleelliseen. Ikävä
kyllä, jo vuosia se ihmisryhmä, jota on yritetty sulkea pois keskustelusta,
eivät ole olleet palautuksen vastustajat vaan väärin ajattelevat palautuksen
kannattajat. Esimerkiksi tässä blogissa on erinäisiä kertoja yritetty selittää,
mikä ProKarelian nykylinjassa on pielessä. Reaktio on aina ollut vaikeneminen ja
mutina ihmisoikeuksista, ei virallisen näkemyksen asiallinen perustelu.
Palautuksen vastustajilla ei todellakaan ole mitään uutta ja oleellista
kerrottavaa, sen sijaan kannattajia kannattaisi välillä kuunnella.
Eli koska Karjalan palautus ei ole ajankohtaista niin keskustelunkaan siitä ei tarvitse olla avointa? Melkoisen kieroutunut näkemys. Karjala-kysymys koskettaa kaikkia suomalaisia, ei vain niintä jotka haluavat Karjalan palauttaa.
Melkoisen ontuvaa perustelua myös siihen nähden, miten KareliaForum on itseään mainostanut:
KareliaForum on avoin verkkokeskustelualue, jossa tarkoituksena on keskustella
Neuvostoliitolle Moskovan rauhassa ja Moskovan välirauhassa luovutetuista
Karjalan osista sekä muista rauhansopimuksilla luovutettuihin alueisiin
liittyvistä kysymyksistä.
Keskustelualue ei edusta suoranaisesti minkään karjalaisen yhteisön mielipidettä
Karjala-kysymyksestä, vaan jokainen kirjoittaja vastaa omista mielipiteistään. Keskustelualueen ylläpito toivoo asiallista ja maltillista keskustelua siten, että keskustelu tukisi ajatusta neuvottelujen aloittamiseksi luovutettujen alueiden palauttamisesta.
Käytännössä KareliaForumin ylläpito nyt sitten tekee suunnan muutoksen ja kieltää tämän avoimen keskustelun eväämällä mahdollisuuden nimettömänä esiintymiseen. Nimettömänä esiintyminen tässä keskustelussa on varsin perusteltua, kun ottaa huomioon millaiset tahot Karjalan palautuksen ovat ottaneet omakseen. Äärioikeiston fanaatikoille ei sentään tarvitse antaa osoitetta, minne voivat sen tiiliskivensä käydä ikkunaan heittämässä. Ei sentään internetkeskustelujen takia.
Se on kyllä totta, ettei palautuksen vastustajilla ei ole juurikaan mitään uutta ja oleellista kerrottavaa, mutta se johtuu vain siitä, ettei palautuksen kannattajatkaan ole niitä mielipiteitä pystyneet muuksi muuttamaan omilla perusteluillaan. Palautuksen kannattajia on kyllä kuunneltu, toisin kuin Karjala takaisin -blogisti antaa ymmärtää, mutta palauttajille näyttää olevan sula mahdottomuus ymmärtää sitä, että Karjalan palautusta voi vastustaa muillakin perusteilla kuin "Venäjän suojelemiseksi". On lähes aivan sama miten asiaa perustelee, aina sieltä jonkinlaista "suomettunut-russofiili" -leimaa tarjotaan perustelujesi lähtökohdaksi. Keskustele tällaisten kanssa asiallisesti siinä sitten ;)
Karjalan palautuksen ja sitä ajavien kompastuskivet ovat yhä:
1. Palautuksen hinta
- Minkäänlaista puolueetonta ja asiallista tutkimusta palautuksen kustannuksista ei ole tehty, mutta jokainen maalaisjärjenkin omistava ymmärtää, että yli 350.000 uuden asukkaan koulutuksen, terveydenhuollon, ym. järjestäminen maksaa - paljon. Samalla järjenkäytöllä luulisi myös ymmärtävän kuka se maksaja on. Tässä kysymyksessä palauttajat keskittyvätkin haukkumaan aivan väärää puuta; he väittävät ilman minkäänlaista toteennäyttöä, että palautus ei maksa paljon ja maksaja löytyy kyllä, kun heidän pitäisi keskittyä perustelemaan miksi se hinta kannattaisi maksaa, vaikka se paljon olisikin.
2. Alueen nykyväestö
- Kulttuurien ja elintasonjen yhteentörmäys Karjalassa olisi väistämätön ja rankka, sitä asiaa ei voi kiertää kieltäytymällä keskustelemasta asiasta, niin kuin palauttajat näyttävät mieluummin tekevän.
3. Venäjän haluttomuus keskustella asiasta
- Venäjä ei ole osoittanut minkäänlaista halua keskustella koko asiasta Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen.
4. Suomen haluttomuus keskustella asiasta
- Suomikaan ei halua ottaa asiaa esille Venäjään kanssa. Viimeisimmän, hieman yli vuosi sitten tehdyn asennetutkimuksen perusteella jopa 73% suomalaisista haluaisi jo lopettaa koko palautuskeskustelun.
5. Maailman muuttuminen 60 vuodessa
- Karjalaa ei voi palauttaa tyhjänä venäläisistä. Tällainen Stalinin käyttämä metodi ei ole edes käytettävien keinojen valikoimassa enää 2000-luvulla, mutta silti suurin osa palautuksen perään haaveilevista toivoo aluetta venäläisistä tyhjänä, eikä suostu edes miettimään millainen palautettu Karjala venäläisine asukkaineen olisi. He kuuluvat siihen ryhmään palauttajista, joille Karjalan palautus olisi valtava pettymys, jos se toteutuisi. Sitä Karjalaa jonka Suomi menetti, ei ole enää sellaisenaan olemassa, eikä sellaista voi palauttaa mitä ei ole. Suomi saisi aivan toisenlaisen Karjalan, sellaisen mitä se ei koskaan ole edes menettänyt. Tätä eroa ei Pertti peruspalauttaja yksinkertaisesti kykene näkemään, se romanttinen mielikuva Karjalan laulumaista on hänelle todellisempi kuva.
KareliaForumin takana olevat tahot vaativat nyt kansalaiskeskustelun jatkamista näistä asioista omaa nimeä käyttäen, tai paremminkin he haluavat määrätä mistä keskustellaan ja miten keskustellaan. Nuo mainitsemani kompastuskivet - asioita joita palautuksen vastustajat yrittävät tuoda esille - eivät välttämättä edes kuulu niihin aiheisiin. Sen sijaan Venäjän ja venäläisten syyllistäminen ja syyttäminen kuuluu niihin aiheisiin takuuvarmasti, kuten myös suomalaisten syyttäminen ja syyllistäminen suomettuneiksi nöyristelijöiksi ja vaikenijoiksi. Luulenpa, että kansalaiset vastakin mieluummin vaikenevat kuin keskustelevat näiden tahojen ehdoilla ja syytösten alaisena.
KareliaForum ei koskaan ole tavoittanut asemaa kunnon kansalaiskeskustelun forumina, eikä se sellaista tule koskaan näillä keinoin saamaankaan. Tämän "uudistuksen" jälkeen se tulee toimimaan Karjalaa palauttavan marginaaliryhmän sisäisenä hehkutteluforumina, jonka sisäänpäin lämpiäminen ei lämmitä Karjala-kysymystä sen forumin ulkopuolelle. Uudelle forumille "keskusteluun" osallistuvat tulevat huomaamaan, että ne perustelut, jotka forumille osallistuvat kokevat siellä riittäväksi, eivät todellakaan riitä alkuunkaan keskusteluissa sen ulkopuolella. Sen edestään löytää, minkä taakseen jättää, tai maton alle yrittää lakaista. Tässä tapauksessa sen eriävän mielipiteen, jolta ei voi sulkea korviaan jos haluaa asiaansa eteenpäin.
1 kommentti:
Karjala-keskustelu on suojeltava! KareliaForumista suojelualue, missä Karjalan palauttelijat saavat kirmata natokiimassaan rysitellen niin paljon kuin sielu sietää ilman että kukaan täysjärkinen asiaan puuttuisi. Hyvä että homma etenee ja palauttelijat saavat ikioman reservaattinsa!
Lähetä kommentti