torstaina, lokakuuta 23, 2008

Lisää lunta tupaan...


Asianajaja Kari Silvennoinen purkaa tuntojaan EIT:lle tekemänsä valituksen kohtalosta ProKarelian artikkelissa 22.10.2008. Silvennoisen valitus näyttää tulleen hylätyksi jo 10.10.2008, mutta ilmeisesti sen pureskeleminen on nyt vienyt hieman aikaa kun selitykset ilmestyivät PK:n sivuille vasta nyt.


Silvennoisen jutussahan kävi juuri niin kuin oli odotettavissakin, EIT ei ottanut sitä edes käsiteltäväksi. Tarinahan on tähän mennessä kulkenut niin, että EIT hylkäsi ensin Silvennoisen valituksen ja kehotti häntä hakemaan ensin asiaan kansalliset päätökset Venäjältä, niin kuin EIT:n säännöt valitusten käsiteltäväksi ottamisesta selvästi sanovat. Silvennoisen kanne hylättiin sitten Viipurissa, ja sen jälkeen toisessa oikeusasteessa Pietarissa. Silvennoinen ehti jo todeta, että hyvä näin, nyt on hyvä tehdä EIT:lle uusi valitus. Köpelösti kävi senkin kanssa, sitä ei otettu EIT:ssa edes käsittelyyn.


Kyseessä on viipurilainen tontti, jonka aikoinaan ennen talvisotaa omisti Silvennoisen asiakkaan Kalle Paulan isä. Paikalla on nykyisin lasten leikkipuisto. Tapausta pohtinut pietarilainen tuomioistuin totesi, ettei asia kuulu lainkaan siviilioikeuden piiriin, vaan on valtioiden välinen kysymys. Päätöksen lukenut tuomari Olga Kulikova: "Pariisin rauhansopimuksessa 1947 Suomi luopui kaikista vaatimuksista alueeseen. Koska tontti tuli Neuvostoliiton omaisuudeksi kansainvälisellä sopimuksella, asian käsittely siviilioikeudessa lopetetaan". Tuomarit katsoivat, ettei suomalaisella ole omistusoikeutta tonttiin, koska Karjalan luovutuksen yhteydessä alueella astui voimaan Neuvostoliiton laki. Päätöksessä todetaan: "Perustuslaki (Neuvostoliiton) vuodelta 1936 määritti kaiken maan valtion omaisuudeksi". Venäjän nykylain mukaan aikanaan kansallistettua omaisuutta ei palauteta. Aiemmin Viipurin oikeuden perusteluissa sanottiin, että Silvennoisen asiakkaalla Kalle Paulalla ei ole perimisoikeutta tonttiin, sillä hänen isänsä kuollessa vuonna 1941 kaupunki oli jo siirtynyt Neuvostoliitolle.[Ks. Helsingin sanomien uutiset, linkit tekstin lopussa]


Näinhän se menee. Valtiolla on suvereeni, omiin lakeihinsa pohjautuva oikeudenkäyttövalta alueellaan. Euroopan Ihmisoikeustuomioistuin voi ottaa kantaa siihen, onko valittajan ihmisoikeuksia loukattu valtion oikeusprosessissa. Silvennoisen EIT-valituksen hylkäämisperusteluiden mukaan näin ei ole tapahtunut, vaan asia on käsitelty Venäjän lakien ja ihmisoikeussopimuksen mukaisesti. Kannattaa muistaa, millä perusteella EIT sääntöjensä mukaan ottaa valituksen käsittelyyn.

Silvennoisen ensimmäisen valituksen EIT hylkäsi Ihmisoikeussopimuksen 35 artiklan 1. kohdan perusteella. Se menee näin: " Tuomioistuin voi ottaa asian käsiteltäväkseen vasta kun siinä on turvauduttu kaikkiin kansallisiin oikeussuojakeinoihin yleisesti tunnustettujen kansainvälisen oikeuden sääntöjen mukaisesti ja kuuden kuukauden kuluessa lopullisen kansallisen päätöksen antopäivästä. " Toisen hakemuksen hylkäämiseen pätee saman artiklan kolmas kohta: "Tuomioistuin ei ota tutkittavakseen 34 artiklan nojalla tehtyä yksilövalitusta, johon se ei katso yleissopimuksen tai sen pöytäkirjojen määräysten soveltuvan tai jonka se katsoo olevan ilmeisen perusteeton tai merkitsevän valitusoikeuden väärinkäyttöä."
Kalle Paulan isä menetti kiistan alaisen tontin vuonna 1940, Venäjä on liittynyt ihmisoikeussopimukseen vasta 90-luvulla ja siitä hetkestä alkaen kaikki siellä tapahtunut on ollut EIT:n tuomiovallan alaista. EIT:llä ei ole tuomiovaltaa tapauksiin ennen valtion liittymistä mukaan ihmisoikeussopimukseen (ks. Ihmisoikeussopimuksen 56 artikla).

Silvennoisen mukaan EIT:n hylkäämisperusteluissa sanotaan, että tonttikiista on kansainvälisen oikeuden asia. Silvennoisen tulkintojen mukaan tämä merkitsee sitä, että asia pitäisi viedä esimerkiksi YK:n ratkaistavaksi. Kansainvälisellä oikeudellahan tarkoitetaan valtioiden välisiä oikeussuhteita joita säätelevät tapaoikeus sekä kansainväliset ja kahdenkeskiset valtioiden väliset sopimukset sekä valtion lakien soveltamista kysymyksiin, joissa on osallisina toisen maan kansalaisia tai yrityksiä tai jotka muuten ulottuvat valtion varsinaisen toimialueen ulkopuolelle. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Suomen valtion tulisi ottaa asia esille Venäjän kanssa. Pariisin rauhansopimuksen 29 artiklassa Suomi on luopunut kaikista tällaisista vaatimuksista, joten asian esiin ottaminen vaatisi käytännössä rauhansopimuksesta irtautumista.

ProKarelian artikkelissa ProKarelian toimituksella ja Silvennoisella näyttää olevan jonkinlainen suurta pettymystä purkava "paatoksellinen ähky", joten siinä esitettyjä perusteettomia syytteitä EIT:n tuomareiden puolueellisuudesta ja kestohokemia omistusoikeuden jatkuvuuden muka vahvistamisesta jossain en viitsi edes kommentoida. Ehkäpä seuraavaksi näemme Silvennoisen amerikkalaisessa oikeussalissa, niin kuin mies näyttää uhoavan asian sinne vievän, siinäpä sitä draamaa sitten taas riittääkin. Asianajajahan saa palkkansa, voittiko juttunsa vai ei, niin kauan kuin löytyy asiakkaita jotka ovat valmiit hänen kokeilunsa kustantamaan.

>> Euroopan ihmisoikeussopimus
>> Ihmisoikeustuomioistuin torjui suomalaismiehen tonttikiistan Viipurissa (STT/HS 22.10.2008)
>> Pietarin oikeus: Viipurin tonttikiista on valtioiden välinen asia (HS24.1.2008)
>> Pariisin rauhansopimus 1947

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Onko silmiisi osunut se farssi, joka on syntynyt Wikipedian Silvennoista käsittelevään artikkeliin ja siitä käytyyn keskusteluun?