Hätäisimmät ehtivät jo huokaista helpotuksesta Suomi24:n historiapalstalla kun Huhtiniemestä löytyneet luut kuuluivatkin alustavien tutkimusten mukaan venäläisille sotilaille tsaarinvallan ajalta. Onneksi asia ei kuitenkaan jää tähän vaan Huhtiniemen huhut on päätetty tutkia kunnolla. Jospa vihdoinkin vuosikymmeniä askarruttaneeseen asiaan tulisi selvyyttä.
---
Joukkohautaetsintä laajenee Huhtiniemen ulkopuolelle
Etelä-Saimaa, 26.1.2007
Mahdollisia tutkimus-paikkoja on puolenkymmentä. Huhtiniemen luita tutkitaan myös Uppsalan yliopistossa Ruotsissa.
JYRI HÄNNINEN
LAPPEENRANTA. Joukkohaudan etsinnät Lappeenrannassa laajenevat Huhtiniemen ulkopuolelle. Asiasta kertoo kaivauksia johtava arkeologian professori Mika Lavento.
Hän ei kuitenkaan halua paljastaa uusien tutkimuskohteiden tarkkaa sijaintia, koska Huhtiniemen tutkimusten jatkosuunnitelmat ovat keskeneräisiä.
- Sanotaan nyt niin, että Huhtiniemen leirintäalue ei ole ainoa paikka, joissa kaivauksia voidaan tehdä. Mahdolliset kaivauspaikat ovat olleet esillä lehtien palstoillakin, Lavento tyytyy toteamaan.
Huhujen mukaan joukkohautoja olisi myös Huhtiniemen vesilaitoksen läheisyydessä, leirintäalueen pesurakennuksen edessä, liikuntakeskukseen johtavan Pelitien varressa, lentokentän päässä sekä Kuutostien eteläpuolella Mattilassa.
Ennen varsinaisten kaivausten aloittamista alueilla tehtäneen esitutkimuksia muun muassa vanhojen karttojen, ilmakuvien, rakennustietojen ja vesiputkien sijainnin osalta.
Skannauslaitteella pystytään myös päättelemään, onko maaperää myllätty viime vuosikymmeninä ja onko maastossa luilta vaikuttavia esineitä.
LAVENTO EI OSAA vielä sanoa, koska Huhtiniemen tutkimukset jatkuvat. Eduskunta on myöntänyt kaivauksille sadan tuhannen euron rahoituksen, mutta Lavennon mukaan päätös ei ole ehtinyt vielä hänen pöydälleen.
- Ennen päätöksen saapumista työt seisovat. Meidän on turha laatia utopistisia budjetteja ja suunnitelmia eri tahojen kanssa, jos niiden toteuttamiseen ei olekaan varaa.
Viime syksyn kaivausten tulokset valmistuvat lopullisesti vasta kevättalvella.
Huhtiniemen luita on parhaillaan tutkittavana Uppsalan yliopistossa Ruotsissa, missä niille tehdään iänmääritys.
- Tutkinta tapahtuu hiukkaskiihdyttimen avulla. Myös Helsingin yliopistolla on vastaava laite on, mutta sen tulokset eivät ole niin tarkkoja kalibrointivian takia. Uppsalasta saamme tarkemmat ja luotettavammat tulokset.
Iänmäärityksellä on tarkoitus saada lopullinen varmistus sille, ovatko Huhtiniemen luut peräisin 1800- vai 1900-luvulta. Tutkimukset maksaa keskusrikospoliisi.
perjantaina, tammikuuta 26, 2007
tiistaina, tammikuuta 16, 2007
Suomalaista vihaa
________________________
Ryssittely huolestuttaa venäjänkielisiä (STT 28.1.2006)
Suomen venäjänkielisten yhdistysten liitto (Faro) on huolestunut rasismista, erityisesti siihen liittyvästä ryssä-sanan käytöstä. Vetoomuksen jättäneen liiton kannanoton mukaan ennakkoluulot ovat viime kuukausina kärjistyneet.Liitto asettaa myös kyseenalaiseksi poliisin halukkuuden selvittää rasistisia rikoksia. Uhrin oikeusturvan katsotaan heikentyvän myös siksi, että ammattitulkin hankkimiseen ei ole halukkuutta.Venäjänkielisten yhdistysten liitto esittääkin lainsäädännön muuttamista. Poliisin tulisi liiton mielestä ilmoittaa vähemmistövaltuutetun toimistoon etnisyyteen liittyvistä rikosepäilyistä.Suomessa asuvaan venäjänkieliseen väestöön kohdistuva rasistinen käyttäytyminen on liiton mukaan etenkin koulumaailmassa ilmenevä ongelma.
________________________
"Ryssävihan veritankkausta" näytetään harrastettavan yhä ainakin Prokarelian keskustelupalstalla KareliaForumilla, missä kirjoittelijat perustelevat venäläistä alkuperää olevia ihmisiä kuvaavan halveksivan "ryssä" -sanan käyttöä mitä mielikuvituksellisimmin tekosyin. Esimerkiksi:
Ryssland on Suomen kotimaisen kielen käyttämä virallinen,
ainoa, valtion nimi. On erittäin luontevaa, normaalia, ymmärrettävää, loogista
ottaa tästä valtion sanasta kansallisuussanaksi lainasana.
Kyseinen selittelijäkin taatusti tietää sanan nykyisen oikean merkityksen. "Ryssäviha" siis elää ja voi hyvin Suomessa. Tässä yksi näkemys sen syntyyn ja syihin:
>> Ryssävihan synty Suomessa, Pentti Niskanen Carelia-lehdessä n.o 12-2001
perjantaina, tammikuuta 12, 2007
Mielipiteenmittauksesta
Mitä mieltä suomalaiset ovat Karjala-kysymyksestä?
Erilaisia galluppeja on vuosien mittaan tehty, mutta oikeastaan niiden tuloksia ei voi verrata suoraan toisiinsa, koska niiden kysymystenasettelu on ollut huomattavan erilainen. Jonkinlaisen suuntaa-antavan johtopäätöksen niistä kuitenkin voi tehdä: suomalaisista kannattaa Karjalan palautusta Suomelle noin 30%, sitä vastustaa noin 60% kansalaisista ja loput eivät osaa päättää tai halua kertoa.
Helsingin Sanomien 2005 kyselyssä tiedusteltiin vastustamisen syitä. Suurin syy (vastustajista 52 %) oli epäily siitä, että "jälleenrakentaminen olisi liian kallista". 21 % ajatteli, että "vanhojen vääryyksien perään on turha haikailla" ja 15 % pelkäsi, että "Suomeen syntyisi liian suuri venäläisvähemmistö, mikä aiheuttaisi jännitteitä". 9 % epäili palautuksen kiristävän Suomen ja Venäjän suhteita. Vain 1 % vastusti palautusta väitettyjen ympäristöongelmien vuoksi ja 10 % muun syyn vuoksi.
Mielenkiintoinen oli myös Elinkeinoelämän Valtuuskunnan asennetutkimus maaliskuussa 2006. Sen tuloksista kävi ilmi, että 73% vastaajista oli sitä mieltä, että Karjala-keskustelu pitäisi lopettaa kokonaan. Huolestuttavinta palautuksen kannattajien kannalta on se, että tämän jälkeen ei ole uusia galluppeja tehtykään.
Venäläisiltä ei mielipidettä juuri kukaan ole viitsinyt kysellä, ikään kuin asia olisi vain suomalaisten. MTV3 sentään teetti Viipurissa 1999 kyselyn ja sen perusteella alueen palautusta Suomelle kannatti 34 % ja vastusti 57 %, jos nykyasukkaat saisivat Suomen kansalaisuuden. Jos taas palautus vaatisi alueelta muuttamisen, luvut olivat 17 % ja 77 %. Miten lie mielipide nykyään, Venäjän vaurastumisen ja elintason nousun myötä.
Ehkäpä yhdeksi palautusjärjestöjä harmittavaksi gallupiksi voidaan laskea myös Arto Lahden presidenttiehdokkuus, jonka puolesta Karjalan palauttajat kampanjoivat ahkerasti. Vaivaisen 0.4 prosentin kannatuksessa ei jälkeenpäin ollut juhlimista. Presidentinvaalien toisella kierroksella tammikuussa 2006 kumpikaan ehdokkaista ei edes kommentoinut Karjalan kysymystä.
ProKarelia ja muut palautusjärjestöt tavan takaa kritisoivat näitä galluppeja. Miksipä ei, kun tulokset ei koskaan miellytä. Sitä minä vain ihmettelen, missä nämä palautusjärjestöjen teettämien mielipidemittausten tulokset ovat? Jäikö tulokset julkaisukelvottomiksi? Vai eikö niitä muka ole tehty? Jos ei, niin millä perusteella nämä järjestöt voivat väittää suomalaisten haluavan palautusta ja jopa yli kahden miljoonan suomalaisen kannatuksesta hankkeelleen?
Odotan mielenkiinnolla ensimmäisen julkaistavan palautusjärjestön teettämän mielipidekyselyn kysymyksenasettelua. Se voi olla mielenkiintoisen moniselitteinen.
---
Kaaviossa käytetyt tiedot
Teettäjä: Karjala
Tekijä: MC-Info Oy
2005
36% Kannattaa
51% Vastustaa
14% Ei osaa sanoa
Teettäjä: Helsingin Sanomat
Tekijä: Suomen Gallup
2005
30% Kannattaa
62% Vastustaa
8% Ei osaa sanoa
Teettäjä: Karjalan Liitto
Tekijä: Taloustutkimus
2005
26% Kannattaa
57% Vastustaa
16% Ei osaa sanoa
Teettäjä: STT
Tekijä: Suomen Gallup
2004
38% Kannattaa
57% Vastustaa
5% Ei osaa sanoa
Tekijä: Suomen Kuvalehti
1998
20% Kannattaa
58% Vastustaa
22% Ei osaa sanoa
Tekijä: Suomen Kuvalehti
1997
22% Kannattaa
59% Vastustaa
19% Ei osaa sanoa
Tekijä: Suomen Kuvalehti
1996
21% Kannattaa
66% Vastustaa
13% Ei osaa sanoa
torstaina, tammikuuta 11, 2007
Vastakkainasettelua
[kuvassa Juhani Putkinen kyltin kanssa Tehtaankadulla 6.9.2003]
No ja hohhoijaa...
Suomi24 Historia -keskustelussa verrataan nyt allekirjailleen ja omakustannekirjailija Juhani Putkisen näkemyksiä jatkosodan alkamisesta. >> Putkinen vs. Nimierkki
Sikäli myöhäistä, että olen jo tainnut Putkisesta puristaa kaikki mitä hänestä irtoaa. Mitään uutta ei ole ilmaantyunut aikoihin, jos ei lasketa julistusta siitä ettei "kukaan ole todistanut" hänen väitteitään vääriksi... Koittaisi nyt ensin edes todistaa ne oikeiksi. Väitteiden esittäjällähän se todistusvastuu yleensä on, mutta se ei koske Putkista.
Juhani Putkinen näyttää jo kiertävän kehää näissä jatkosotakeskusteluissa, siihen malliin hän toistaa itseään ja jättää kaikki vastatodisteet näkemättä. Putkinehan on julistanut käyvänsä "informaatiosotaa Venäjää vastaan" ja historian uudelleenkirjoitus... tai paremminkin sen uusiksi väritys, on Putkiselle vain yksi ase tässä "sodassa". Sitä taustaa vasten jätän Putkisen näkemykset omaan omituisuuteensa, ellei hän mitään uutta keksi. Putkisen "informaatiosotaa" voi seurata vaikka Hesarin kestoaiheet-keskustelussa.
Mahtaakohan muuten Venäjä edes tietää olevansa Putkisen kanssa "informaatiosodassa"? Tai mahtaisiko sitä edes sellainen kiinnostaa... :)
Asiasta kolmanteen, eli aiheesta ja henkilöstä toiseen: Putkista mielenkiintoisempi "nettipersoona" on Lappeenrannan profeetta Harri Veijonen. Harri sentään osaa todisteiden pakosta vaihtaa mielipidettäänkin, eikä vain kierrä Putkisen tavoin kehää. Toki yhteistäkin on ;) >> http://wwnet.fi/users/veijone/
Ja lisää nettipersoonia: ne vaalitkin näköjään taas lähestyvät. Kansandustajaksi tekisi taas kovasti mieli, mutta kukahan ottaisi listoille? Katsokaan noita lihaksia, mihinkähän ne ovat menneet, onko niitä koskaan ollutkaan? >> http://kansanedustajasi.blogspot.com/
perjantaina, tammikuuta 05, 2007
Euroopassa kummittelee
Tämä Saksan oma ProKarelia eli Preußische Treuhand GmbH & Co. KGaA on "vanhojen vääryyksien oikaisuun" keskittyvien kansalaisjärjestöjen kehityksessä pidemmällä kuin suomalainen vastineensa. Saksassa ollaan rehellisesti tekemässä bisnestä ja vaatimassa korvauksia. Suomessa kehitys on alkanut mennä avoimemmin siihen suuntaan vasta viimeisen vuoden aikana. Meillä painotukset puheissa ovat vielä ehkä enemmän "ikiaikaisissa juurissa" ja geneettisessä kaipuussa esi-isien kotiseudulle, mutta puheiden takaa käytännön toimet muodostuvat jo amerikkalaistyylisiksi joukkokanteiksi ja korvausvaateiksi.
Sanomalehti Kalevassa oli tänään (5.1.-07) kolumni näistä omaisuuden palautteluhankkeista. Lainaan sen tähän kokonaisuudessaan. Ylösen teksti on niin hyvä, ettei se kommenttiani kaipaa.
----
Maailmansodan haamut kummittelevat taas Euroopassa
Kaczýnskin kaksoisveljesten johtamalle Puolalle on kehittynyt kohtuullinen taito riitautua suurten naapureidensa kanssa. Marraskuussa Puola väänsi kättä Venäjän kanssa lihan laadusta. Joulukuussa oli vuorossa Saksa, jonka kanssa Puola kehitti sanasodan - kuinka ollakaan - toisen maailmansodan jälkinäytöksistä.
Tuoreimman kiistan sylttytehdas tosin on Saksassa, pikkuruinen järjestö nimeltään Preussische Treuhand, jonka 22 jäsentä on jättänyt Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelle kanteen Puolaan jääneestä omaisuudesta. Kyseinen organisaatio on yksi lukuisista saksalaisjärjestöistä, joita Sleesiasta ja muilta entisiltä saksalaisalueilta karkotetut ovat perustaneet.
Preussische Treuhand vaatii Puolalta korvauksia taloista ja maapalstoista. Vaikka kyseessä on eräs pienimpiä karkotettujen järjestöistä, ja vaikka sekä karkotettujen keskusjärjestö että Saksan hallitus ovat sanoutuneet vaatimuksista irti, on Puola joutunut totaalisesti takajaloilleen. Se on hallituksen suulla ilmoittanut, ettei se maksa senttiäkään, oli tuomioistuimen päätös millainen tahansa.
Kaiken lisäksi Puolan ulkoministeri Anna Fotyga vihjaili, että Puola ottaa Saksan ja Puolan rajasopimuksen uuteen tarkasteluun. Hän ei täsmentänyt, mitä uusittavaa rajasopimuksessa Puolan mielestä olisi, mutta jo asian esille nostaminen on kuin tulittaisi haupitsilla hyttyslaumaa. Saksojen yhdistymisen jälkeen vuonna 1990 solmittu sopimus vahvisti maiden rajaksi Oder-Neisse -jokien linjan. Kun sopimuksen takaajina vielä oli maailmansodan neljä voittajavaltaa, on sitä pidetty nyky-Euroopan yhtenä kivijalkana.
Vuoden 1990 sopimuksessa ei puhuttu korvauksista mitään. Jonkinlainen hiljainen yksimielisyys vallitsi kuitenkin siitä, ettei raha siirry enää minnekään - ei puolalaisille natsi-Saksan hyökkäyssodan uhreille, ei saksalaiskarkotetuille, ei edes Lapin sodan suomalaisuhreille. Keskitysleirien uhrit ovat oma lukunsa. Heille niin Saksa kuin Itävaltakin on maksanut korvauksia.
Maailman mahtivaltioidenkaan vahvistama sopimus ei tietysti estä sitä, että yksittäiset ihmiset tai järjestöt jatkavat taisteluaan. Revansistisia vaatimuksia on ollut koko sodan jälkeisen ajan, eikä pelkästään Saksassa.
Puolan nykyhallitus on poikkeuksellisen herkkähipiäinen kaikkeen, mikä vähänkin sivuaa toisen maailmansodan perintöä tai Saksaa. Presidentti Lech Kaczýnski perui joitakin kuukausia sitten Saksan-vierailun, kun Berliinissä avattiin karkotettujen muistokeskus. Puola vaati virallista anteeksipyyntöä Saksan hallitukselta, kun pieni vasemmistolehti TAZ vertasi Puolan presidenttiä perunaan.
Edellä kuvatun kaltaisiiin diplomaattisiin myrskyihin voi varautua niin kauan kuin maailmansodan kokeneita ihmisiä on hengissä. Miljoonien saksalaisten karkottaminen oli vääryys, mutta niin olivat moninkertaisesti myös natsiarmeijan tuhotyöt. Korvausten laskeminen kuusi vuosikymmentä sitten tapahtuneille hirveyksille johtaisi sellaiseen hetteikköön, ettei siitä pääsisi kukaan ylös.
Niinpä Preussische Treuhandin vaatimukset ovat pohjaa vailla. Niillä ei ole pienintäkään läpimenomahdollisuutta. Ne eivät silti ole vailla merkitystä myrkyttäessään kahden suuren eurooppalaisen maan suhteita. Toivottavaa olisi, että ne pystyttäisiin panemaan oikeisiin mittasuhteisiin.
Seppo Ylönen (seppo.ylonen@kaleva.fi)
>> Tämä juttu verkko-Kalevassa
----------
>> Die Preußische Treuhand GmbH & Co. KG a. A.
Sanomalehti Kalevassa oli tänään (5.1.-07) kolumni näistä omaisuuden palautteluhankkeista. Lainaan sen tähän kokonaisuudessaan. Ylösen teksti on niin hyvä, ettei se kommenttiani kaipaa.
----
Maailmansodan haamut kummittelevat taas Euroopassa
Kaczýnskin kaksoisveljesten johtamalle Puolalle on kehittynyt kohtuullinen taito riitautua suurten naapureidensa kanssa. Marraskuussa Puola väänsi kättä Venäjän kanssa lihan laadusta. Joulukuussa oli vuorossa Saksa, jonka kanssa Puola kehitti sanasodan - kuinka ollakaan - toisen maailmansodan jälkinäytöksistä.
Tuoreimman kiistan sylttytehdas tosin on Saksassa, pikkuruinen järjestö nimeltään Preussische Treuhand, jonka 22 jäsentä on jättänyt Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelle kanteen Puolaan jääneestä omaisuudesta. Kyseinen organisaatio on yksi lukuisista saksalaisjärjestöistä, joita Sleesiasta ja muilta entisiltä saksalaisalueilta karkotetut ovat perustaneet.
Preussische Treuhand vaatii Puolalta korvauksia taloista ja maapalstoista. Vaikka kyseessä on eräs pienimpiä karkotettujen järjestöistä, ja vaikka sekä karkotettujen keskusjärjestö että Saksan hallitus ovat sanoutuneet vaatimuksista irti, on Puola joutunut totaalisesti takajaloilleen. Se on hallituksen suulla ilmoittanut, ettei se maksa senttiäkään, oli tuomioistuimen päätös millainen tahansa.
Kaiken lisäksi Puolan ulkoministeri Anna Fotyga vihjaili, että Puola ottaa Saksan ja Puolan rajasopimuksen uuteen tarkasteluun. Hän ei täsmentänyt, mitä uusittavaa rajasopimuksessa Puolan mielestä olisi, mutta jo asian esille nostaminen on kuin tulittaisi haupitsilla hyttyslaumaa. Saksojen yhdistymisen jälkeen vuonna 1990 solmittu sopimus vahvisti maiden rajaksi Oder-Neisse -jokien linjan. Kun sopimuksen takaajina vielä oli maailmansodan neljä voittajavaltaa, on sitä pidetty nyky-Euroopan yhtenä kivijalkana.
Vuoden 1990 sopimuksessa ei puhuttu korvauksista mitään. Jonkinlainen hiljainen yksimielisyys vallitsi kuitenkin siitä, ettei raha siirry enää minnekään - ei puolalaisille natsi-Saksan hyökkäyssodan uhreille, ei saksalaiskarkotetuille, ei edes Lapin sodan suomalaisuhreille. Keskitysleirien uhrit ovat oma lukunsa. Heille niin Saksa kuin Itävaltakin on maksanut korvauksia.
Maailman mahtivaltioidenkaan vahvistama sopimus ei tietysti estä sitä, että yksittäiset ihmiset tai järjestöt jatkavat taisteluaan. Revansistisia vaatimuksia on ollut koko sodan jälkeisen ajan, eikä pelkästään Saksassa.
Puolan nykyhallitus on poikkeuksellisen herkkähipiäinen kaikkeen, mikä vähänkin sivuaa toisen maailmansodan perintöä tai Saksaa. Presidentti Lech Kaczýnski perui joitakin kuukausia sitten Saksan-vierailun, kun Berliinissä avattiin karkotettujen muistokeskus. Puola vaati virallista anteeksipyyntöä Saksan hallitukselta, kun pieni vasemmistolehti TAZ vertasi Puolan presidenttiä perunaan.
Edellä kuvatun kaltaisiiin diplomaattisiin myrskyihin voi varautua niin kauan kuin maailmansodan kokeneita ihmisiä on hengissä. Miljoonien saksalaisten karkottaminen oli vääryys, mutta niin olivat moninkertaisesti myös natsiarmeijan tuhotyöt. Korvausten laskeminen kuusi vuosikymmentä sitten tapahtuneille hirveyksille johtaisi sellaiseen hetteikköön, ettei siitä pääsisi kukaan ylös.
Niinpä Preussische Treuhandin vaatimukset ovat pohjaa vailla. Niillä ei ole pienintäkään läpimenomahdollisuutta. Ne eivät silti ole vailla merkitystä myrkyttäessään kahden suuren eurooppalaisen maan suhteita. Toivottavaa olisi, että ne pystyttäisiin panemaan oikeisiin mittasuhteisiin.
Seppo Ylönen (seppo.ylonen@kaleva.fi)
>> Tämä juttu verkko-Kalevassa
----------
>> Die Preußische Treuhand GmbH & Co. KG a. A.
ProKarelia ajaa Silvennoisen asiaa
Jo aiemmin mainittu asianajaja Silvennoinen näyttää saaneen mainostajakseen Karjalan palautusta ajavan anonyymijärjestö ProKarelian. Näin ProKarelia ainakin mainostaa Silvennoisen kaasuputki-haastetta internetsivullaan.
Hieman näyttää ProKarelia olevan irtaalla todellisuudesta.
Pari lainausta sen kaasuputkijutusta:
"Kaasuputkihankkeella on suomalaisesta näkökulmasta kaksi keskeistä ongelma-aluetta:
- putki halkoo Karjalassa suomalaisten omistamia maita
- merenalaisen putken ympäristö- ja turvallisuusvaikutukset"
Tuollaisia laukomalla Venäjän puolella rajaa sijaitsevien maiden omistuksesta ProKarelia nuolaisee ennenkuin on tipahtanut, eli uskoo täysin asianajaja Silvennoisen hankkeisiin. Tuosta omistusoikeudestahan ei ole vielä olemassa minkäänlaisia päätöksiä mistään oikeusasteista, ei Suomesta, ei Venäjältä eikä mistään kansainvälisestä instanssista. Silvennoisen Euroopan Ihmisioikeustuomioistuimelle (EIT) jättämän haasteen käsittely on yhä kesken, mutta Silvennoinen ja ProKarelia käyttäytyvät ikään kuin asia olisi jo päätetty. Kaukana siitä.
ProKarelia on omaksunut Silvennoisen hankkeen omakseen täysin:
"Neuvostoliiton pakkoluovuttaessa Karjalan (sekä Petsamon, osia Sallasta ja Kuusamosta sekä Suomenlahden ulappasaaria) vain raja siirtyi, eivät suomalaisten omistusoikeudet. Siten suomalaiset evakot ja heidän jälkeläisensä yhä omistavat Karjalassa olevat kiinteistöt. Suomalaisilla on välitön omistajan intressi siitä, kulkeeko maakaasuputki heidän omistamiensa maitten kautta ja mitä se mahdollisesti vaikuttaa maan käyttöön, arvoon ja omien alueiden palautukseen. Luonnollisesti kiinnostavaa on, suoritetaanko maan pakkokäyttämisestä jotain korvauksia."
Huomatkaa tuossa tuo viimeinen sana: korvauksia.
Jos rehellisiä ollaan niin sitähän näissä omistusoikeushankkeissa ollaan hakemassa: korvauksia.
Monikohan EIT-valitukseen yhtynyt Silvennoisen asiakas on hakemassa omistusoikeutta voidakseen käyttää ennen omistamaansa kiinteistöä paikan päällä ollen? Vastaavasti, moniko on mukana hankkeessa taloudellisen hyödyn vuoksi? Veikkaisin, että suurin osa.
Hieman näyttää ProKarelia olevan irtaalla todellisuudesta.
Pari lainausta sen kaasuputkijutusta:
"Kaasuputkihankkeella on suomalaisesta näkökulmasta kaksi keskeistä ongelma-aluetta:
- putki halkoo Karjalassa suomalaisten omistamia maita
- merenalaisen putken ympäristö- ja turvallisuusvaikutukset"
Tuollaisia laukomalla Venäjän puolella rajaa sijaitsevien maiden omistuksesta ProKarelia nuolaisee ennenkuin on tipahtanut, eli uskoo täysin asianajaja Silvennoisen hankkeisiin. Tuosta omistusoikeudestahan ei ole vielä olemassa minkäänlaisia päätöksiä mistään oikeusasteista, ei Suomesta, ei Venäjältä eikä mistään kansainvälisestä instanssista. Silvennoisen Euroopan Ihmisioikeustuomioistuimelle (EIT) jättämän haasteen käsittely on yhä kesken, mutta Silvennoinen ja ProKarelia käyttäytyvät ikään kuin asia olisi jo päätetty. Kaukana siitä.
ProKarelia on omaksunut Silvennoisen hankkeen omakseen täysin:
"Neuvostoliiton pakkoluovuttaessa Karjalan (sekä Petsamon, osia Sallasta ja Kuusamosta sekä Suomenlahden ulappasaaria) vain raja siirtyi, eivät suomalaisten omistusoikeudet. Siten suomalaiset evakot ja heidän jälkeläisensä yhä omistavat Karjalassa olevat kiinteistöt. Suomalaisilla on välitön omistajan intressi siitä, kulkeeko maakaasuputki heidän omistamiensa maitten kautta ja mitä se mahdollisesti vaikuttaa maan käyttöön, arvoon ja omien alueiden palautukseen. Luonnollisesti kiinnostavaa on, suoritetaanko maan pakkokäyttämisestä jotain korvauksia."
Huomatkaa tuossa tuo viimeinen sana: korvauksia.
Jos rehellisiä ollaan niin sitähän näissä omistusoikeushankkeissa ollaan hakemassa: korvauksia.
Monikohan EIT-valitukseen yhtynyt Silvennoisen asiakas on hakemassa omistusoikeutta voidakseen käyttää ennen omistamaansa kiinteistöä paikan päällä ollen? Vastaavasti, moniko on mukana hankkeessa taloudellisen hyödyn vuoksi? Veikkaisin, että suurin osa.
ProKarelialla on muitakin suorastaan hauskoja näkemyksiä kaasuputken vetämisesestä Suomenlahteen. Tietysti ProKarelian tarkoitus oli tällä vain pelotella lisää Venäjää muutenkin pelkääviä, mutta komiikaksi menee:
"Pinnan alla kulkevat venäläiset sukellusveneet valvovat potentiaalisia terrori-iskuja putkea vastaan. YK:n merioikeusyleissopimuksen mukaan aluevesirajan sisällä sukellusveneiden tulee kulkea pinnalla lippu liehuen. Tätä vaatimusta ei enää ole pelkällä talousvyöhykkeellä, joten Suomen vyöhykettä sahaavat venäläiset sukellusveneet. Miten sinne enää mahtuvat Suomen rajavartiolaitoksen alukset?"
Vastauksena "huolestuneelle" ProKarelialle: ihan samalla tavalla kuin nykyäänkin. Suomen rajavartiolaitoksen aluksilla on Suomen aluevesien ulkopuolella ihan samat oikeudet ja velvollisuudet kuin venäläisilläkin aluksilla. Suomen aluevesillähän venäläiset eivät sukeltele.
Lisää pelottelua:
"On selvää, että venäläiset sukellusveneet tarkoin kartoittavat suomalaiset merenalaiset kuuntelulaitteet ja asentavat Suomen talousvyöhykkeelle omat laitteensa."
Tiedoksi ProKarelialle: Ne ovat siellä jo. Kaasuputken takia niiden paikkaa joudutaan ehkä paikoin vaihtamaan. Eikä vain venäläiset; Niin joutuu tekemään Suomen laivastokin.
"Kaasuputkenkin osalta on löydettävä samanlainen win-win –tilanne, jota Karjalan ja muiden pakkoluovutettujen alueitten palautuksella tavoitellaan. Hanke on parhaimmillaan silloin, kun se hyödyttää kaikkia osapuolia."
Eli ProKarelia-Suomi -sanakirjaa käyttäen edellinen käännettynä: Kaasuputkea on käytettävä painostuskeinona Karjalan palautukseen tähtäävässä hankkeessa. Hanke on parhaimmillaan silloin, kun siitä vähintään tipahtaa taloudellisia korvauksia kaasuputken kulkureitillä yli 60 vuotta sitten asuneiden suomalaisten sukulaisille ja muutamalle asianajajalle.
>> Koko ProKarelian kaasuputki-agiteeraus, joka lienee parivaljakko Saksi-Silvennoisen tuotos.
keskiviikkona, tammikuuta 03, 2007
Asianajosta vielä
Pari poimintaa Markku Jokisipilän blogista:
"Aloite sotasyyllisyysoikeudenkäynnin tuomioiden mitätöimiseksi on mielenkiintoinen. Uskoakseni Silvennoisen aloite kytkeytyy nimenomaisesti tähän kiinteistökysymykseen, koska sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä todettiin Suomen johdon syyllistyneen "rikoksiin rauhaa vastaan". Käsittääkseni nämä Silvennoisen viittaamat "prejudisoivat vaikutukset" liittyvät siihen, että sotasyyllisyysoikeuden mukaan Suomen käymistä sodista ainakin jatkosota oli luonteeltaan rikollista hyökkäyssotaa. Tällaisen tulkinnan valossa on tietysti vaikeaa lähteä peräämään Suomen oikeuksia millään tavalla, vaikka ne sitten liittyisivätkin vain yksittäisten kiinteistöjen omistamiseen."
"Sekin nykynäkökulmasta vähän kiusallinen asia tuppaa keskustelussa usein unohtumaan, että sotaan syyllisten rankaiseminen perustui eduskunnan hyväksymään lakiesitykseen. Siinä mielessä kyseessä siis oli kansan tahto. "
"Vaikka Silvennoisen aloitteen välittömänä syynä todennäköisesti on tarve vaikuttaa tuohon luovutettujen alueiden kiinteistöjen omistusoikeuksien selvittämiseen tähtäävään prosessiin, sisältää tiedotus varsin mielenkiintoisen viittauksen myös "Karjalan kysymykseen" ja "Suomen Nato-jäsenyyteen". On kuitenkin hyvä muistaa, että Suomen nykyiset rajat hyväksyttiin ja vahvistettiin Pariisin rauhansopimuksessa 1947, ei sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä. "
>> koko teksti Jokisipilän blogissa
Sieltä löytyy myös se Silvennoisen lehti-ilmoituksen teksti.
Sotasyyllisyystuomioiden purkamisen perään on kyselty ennenkin. Silloiset oikeuskanslerin perustelut pätevät yhä tähän Silvennoisenkin haasteeseen.
"Olen tarkastellut purkuhakemuksen edellytyksiä valtiosääntöoikeuden ja kansainvälisen oikeuden kehyksellä rikos- ja prosessioikeuden valossa. Asiassa ei ole tullut esille perustuslain säätämisjärjestyksessä säädetyn sotasyyllisyyslain soveltamisessa sotasyyllisyysoikeudessa sellaisia oikeudellisia virheitä tai harkintavallan ylityksiä, jotka loisivat riittävän oikeudellisen pohjan hakemukselle lähes 50 vuotta sitten annetun tuomion purkamiseksi. "
"Aloite sotasyyllisyysoikeudenkäynnin tuomioiden mitätöimiseksi on mielenkiintoinen. Uskoakseni Silvennoisen aloite kytkeytyy nimenomaisesti tähän kiinteistökysymykseen, koska sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä todettiin Suomen johdon syyllistyneen "rikoksiin rauhaa vastaan". Käsittääkseni nämä Silvennoisen viittaamat "prejudisoivat vaikutukset" liittyvät siihen, että sotasyyllisyysoikeuden mukaan Suomen käymistä sodista ainakin jatkosota oli luonteeltaan rikollista hyökkäyssotaa. Tällaisen tulkinnan valossa on tietysti vaikeaa lähteä peräämään Suomen oikeuksia millään tavalla, vaikka ne sitten liittyisivätkin vain yksittäisten kiinteistöjen omistamiseen."
"Sekin nykynäkökulmasta vähän kiusallinen asia tuppaa keskustelussa usein unohtumaan, että sotaan syyllisten rankaiseminen perustui eduskunnan hyväksymään lakiesitykseen. Siinä mielessä kyseessä siis oli kansan tahto. "
"Vaikka Silvennoisen aloitteen välittömänä syynä todennäköisesti on tarve vaikuttaa tuohon luovutettujen alueiden kiinteistöjen omistusoikeuksien selvittämiseen tähtäävään prosessiin, sisältää tiedotus varsin mielenkiintoisen viittauksen myös "Karjalan kysymykseen" ja "Suomen Nato-jäsenyyteen". On kuitenkin hyvä muistaa, että Suomen nykyiset rajat hyväksyttiin ja vahvistettiin Pariisin rauhansopimuksessa 1947, ei sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä. "
>> koko teksti Jokisipilän blogissa
Sieltä löytyy myös se Silvennoisen lehti-ilmoituksen teksti.
Sotasyyllisyystuomioiden purkamisen perään on kyselty ennenkin. Silloiset oikeuskanslerin perustelut pätevät yhä tähän Silvennoisenkin haasteeseen.
"Olen tarkastellut purkuhakemuksen edellytyksiä valtiosääntöoikeuden ja kansainvälisen oikeuden kehyksellä rikos- ja prosessioikeuden valossa. Asiassa ei ole tullut esille perustuslain säätämisjärjestyksessä säädetyn sotasyyllisyyslain soveltamisessa sotasyyllisyysoikeudessa sellaisia oikeudellisia virheitä tai harkintavallan ylityksiä, jotka loisivat riittävän oikeudellisen pohjan hakemukselle lähes 50 vuotta sitten annetun tuomion purkamiseksi. "
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
