tiistaina, syyskuuta 01, 2009

Tää on viimeinen taisto....




The Merivaltaus Show saa vain koko ajan uusia ulottovuuksia.
Ensin asianajaja Silvennoinen tiedotti Venäjän tarjonneen maksua valtaushankkeen hylkäämisestä, seuraavaksi Silvennoinen ilmoitti valtauksesta luovuttavan vastineeksi Karjalan palautuksesta ja kehotti ottamaan yhteyttä Martti Ahtisaareen, mutta sittenpä Ahtisaari ärähti jotta ei halua olla missään tekemisissä tällaisen hankkeen kanssa - mahtoiko tarkoittaa tätä avointa kiristystoimintaa merivaltauksella vai Karjalan palautusta, se jäi vähän auki. Nyt Silvennoinen sitten ilmoitti, että koska Ahtisaari antoi rukkaset niin asialle on pantu joku ulkomainen "valtiomies", kuka nyt sitten lieneekään, nimeä ei kerrota julkisuuteen ettei käy niin kuin Ahtisaaren kohdalla. Heti tuli vaan mieleen, että muistikohan Silvennoinen tälläkään kertaa kysyä halukkuutta hommaan?



Muidenkin Karjalan palauttelijoiden puheet ja perustelut heittelevät asian tiimoilta hupsista keikkaa. Uudessa Suomessa blogiaan pitävä Pro Karelian Veikko Saksi on omistanut aiheelle jo useamman kirjoitelman, missä hän yrittää todistella Nord Streamin kaasuputken olevan suorastaan uhka Suomen turvallisuudelle. Omituisuus syntyy hänenkin kohdallaan siinä, että putkea estämään tehdystä kaivosvaltauksesta ollaan silti luopumassa, jos Karjala saadaan sillä takaisin, eli Saksin omien perusteluiden mukaan turvallisuus kyllä voidaan vaihtaa Karjalaan. Ilmeisesti kaasuputki ei sitten enää Saksin maalailema turvallisuusuhka olekaan, jos Karjala palautuu? No, ei tämä ensimmäinen eikä viimeinen kerta ole kun Karjalaa palauttelevat itseän pussiin puhuvat.



Pääministeri Matti Vanhanenkin heitti lunta Karjalaa palauttavien merivaltaajien tupaan. Vanhanen ilmoitti ettei pidä Itämeren kaasuputkea turvallisuusriskinä yhtään sen enempää kuin merenpohjassa jo olevia teleliikenteen tarvitsemia kaapeleita. "Tärkeää hanketta ei pidä viivytellä eikä myöskään kiirehtiä" Vanhanen kertoi Ylen Radio Suomen haastattelussa. Saksin ja muiden palauttajien näkemiä turvallisuusuhkia sivusi myös muistuttamalla, että "Venäläisillä sotalaivoilla on täydet oikeudet valvoa merenpohjaa kansainvälisillä alueilla". Ympäristöministeri Paula Lehtomäki puolestaan kertoi Helsingin Sanomien sunnuntaina julkaistussa haastattelussa, että Nord Stream -kaasuputkihankkeella on periaatteellinen lupa Suomen talousvyöhykkeen käyttöön Itämerellä jo ennen kuin ympäristöviranomaiset ovat ottaneet kantaa asiaan. Jos Suomi antaa kaasuputken rakentamiseen tarvittavat luvat, Nord Stream ryhtyy kaasuputken rakennustöihin heti, vaikka putkesta valitettaisiin.



Mutta mistä tuo otsikon viimeinen taisto tuli mieleen? Karjalaa palauttavien hätä on nyt suuri, kaikki voimat on mobilisoitava, julkisuutta on saatava keinolla millä hyvänsä ja suuri hätä näkyy hosumisena ja möhlimisenä, kuten tässä merivaltaus-sirkuksessa. Mistä moinen hysteria? Juttuhan on niin, että jos kaasuputki Suomenlahteen lasketaan niin samalla sinne pohjaan voi haudata viimeisetkin haaveet Karjalan palauttamisesta. Kyse ei ole niinkään putkesta vaan siitä mistä se putki Suomenlahteen lasketaan, eli Karjalasta. Venäjä ei tule luopumaan alueesta, jonka kautta kaasuputki Euroopan markkinoille kulkee. Kyllä palauttajat tämän tietävät ja hätä on nyt sen näköinen. Kuin myös jälki.



Vanhanen tapaa tänään Puolan Gdanskissa Venäjän pääministeri Putinin. Keskusteluissa on aiheena myös tämä kaasuputki. Gdanskiin Vanhanen, Putin ja moni muu valtiomies matkusti toisen maailmansodan syttymisen muistotilaisuuteen. Siitä kun on tänään 70 vuotta kun Saksa hyökkäsi Puolaan aloittaen toisen maailmansodan. Asia jota mielestäni ei niin hirveästi tarvitse juhlia, mutta unohtaa ei kuitenkaan.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Karjalaiset takaisin karjalaan. Siinä ratkaisu. Kukan muu ei sitä karjalaa kaipaa, eikä varsinkaan halua maksaa sen ”palauttamisesta”, - puhumattakaan, että ottaisimme karjalan nykyväestön osaksi suomalaista kansakuntaamme.

Eikös olisi helpointa, että jokainen luovutetulta alueelta Suomeen muuttanut ja maata sekä talon korvaukseksi saanut myy maansa ja ostaa sillä karjalasta kotitilansa ja muuttaa sinne. Narina loppuu ja asia on pois päivänjärjestyksestä lopullisesti.

Anonyymi kirjoitti...

Vaikka nimitys Karjala-kysymys viittaakin näennäisesti vain luovutettuun Karjalaan, sillä tarkoitetaan kuitenkin useimmiten myös muiden pakkoluovutettujen alueiden eli Petsamon, Sallan, Kuusamon ja Suomenlahden ulkosaarten palautuskeskustelua.

Toinen on tuo taloudellinen menetys, jota aina kauhistellaan ja suurennellaan. Toki, lyhyellä tähtäimellä se maksa mansikoita, mustikoita ja kenties vähän mustaamakkaraakin, mutta pitkällä tähtäimellä Karjalan ja muiden pakkoluovutettujen alueiden palautuminen tuottaisi runsaasti vaurautta Suomeen. Kuten on laskelmoitu, n. 30 miljardia maksaisi Karjalan kunnostus. Siihen menisi noin 10-20 vuotta, että tuo summa saadaan takaisin, ellei nopeamminkin jos asiat hoidetaan siellä kunnolla.

Moni ei tunnu ottavan Viipurin geopoliittista sijaintia vakavissaan tai ainakaan ymmärtävän sitä kovinkaan hyvin. Ei Viipuri syyttä ollut Suomen toiseksi suurin kaupunki aikanaan, vaan nimenomaan siksi, kun alue oli kaupan, taiteen ja kulttuurin keskus. Nyky markkinoilla Viipuri olisi hyvinkin kiinnostava markkina-alue senkin vuoksi, että Pietari on siinä ihan vieressä, mutta Venäjän vallan alla Viipuriin ei ole järkeä sijoittaa, ellei siitä pidetä parempaa huolta. Ottaen huomioon Venäjän johdon ja nykyisen valtavan luottamuksen puutteen, Suomelle siirtyessään Viipurista tulisi hyvinkin kiinnostava paikka. Suomeen on paljon turvallisempi sijoittaa ja etenkin palautettuun Viipuriin, koska aivan vieressä olisi myös Pietarin markkinat. Tätä sillanpääasemaa moni ei tunnu tajuavan, Viipurin todellista potentiaalia.

Se ei ole kultamunia muniva hanhi, mutta työllä ja panostuksella siitä voi hyvin saada Suomelle vahvan talousveturin. Ei siis ole markkinamielessäkään huono ajatus sitä kannattaa, kauppa, matkailu ja turismi tuo rahat kyllä takaisin.!

Suomi joutui pakkoluovuttamaan Neuvostoliitolle Suomenlahden ulkosaaret, eli Suursaaren, Lavansaaren, Peninsaaren, Seiskarin sekä Suur- ja Pien-Tytärsaaren, runsaat puolet Suomen Karjalan historiallisesta maakunnasta, eli itäisen ja läntisen Karjalankannaksen (mukaan lukien myös alue sen ja uuden rajan välillä), Laatokan-Karjalan ja Suomelle kuuluneen osan Aunuksen Karjalaa eli Raja-Karjalan, silloisten Sallan ja Kuusamon kuntien itäosat, ja Petsamon,alueiden kokonaispinta-alan ollessa noin 45 000 km2 nämä alueet on palautettava takaisin Suomen yhteyteen.

Anonyymi kirjoitti...

On häpeällistä kutsua avustuksia korvauksiksi, kyllä se oli näin näistä mitä valtiolta annettiin,
tyhjästä joutui jokainen evakko aloittamaan elämänsä eteläisessä Suomessa, varsinkin, kuin kaikesta oli sodan jälkeen pulaa. Satojen tai useiden kymmenien vuosien elämäntyötä ja mahdolliset maan tuotosta 60 vuoden ajalta koituvia menetyksiä näihin päiviin asti, puhumattakaan rakennuksista yms. ei voida korvata, millään olemattomalla tuella "korvauksella", mikä ei usein riittänyt edes huonekaluihin, kunhan pääsi toisten nurkista pois, töihin ja sen jälkeen, johonkin pieneen omaan vuokra koppiin tai sai pienen palan joutomaata raivatakseen siihen paikan talolle, kunhan ensin löytäisi, josta rakennus tarvikkeita, mitä olisi mahdollista ostaa, kaikki piti hyödyntää rakentamisessa mitä käsiinsä sai sanomalehtiä, kartonkia, sahanpurua, sammalta yms.
Ei kotejaan kukaan olisi halunnut jättää, oli pakko lähteä, toinen vaihtoehto olisi ollut kyyditykset Siperiaan, lähtemällä evakkoon pystyi kovalla työllä pääsemään taas elämän alkuun.

Muistuttaisi, että kotinsa joutui evakkoon lähtiessään jättämään 450000 suomalaista.
Valtiolla oli täysi työ sotakorvauksien kanssa, evakot sai siinä tilanteessa ropoja, se niistä korvauksista!
Oli sinänsä saavutus, että siinä tilanteessa ylipäätänsä Suomi selvisi karjalan evakoista, sotakorvauksista ja jälleen rakentamisesta.

Anonyymi kirjoitti...

Venäläiset tukivat sisällissodassa punakaartia heidän tarkoituksena oli liittää Suomi takaisin Venäjään ja suomalaiset tukivat Suomen sukuisten alueiden itsenäistymistä, autonomisen alueen syntyä Venäjälle, kyseisenä ajanjaksona 1918-1919 esiintyi kumminkin puoleisia rajarikkomuksia.

Tarton rauhassa 1920 määriteltiin Suomen, uuden valtion viralliset rajat, jotka noudattivatkin Petsamoa lukuun ottamatta Suomen Suuriruhtinaskunnan rajoja, Petsamonkin Venäjän Keisari oli luvannut liitettäväksi Suomen Suuriruhtinaskunnan yhteyteen n, sata vuotta aiemmin, näin ollen Tarton rauhassa määritellyt ja vahvistetut rajat ovat Suomen ainoat oikeat rajat, jotka pitää palauttaa ennalleen, pakkoluovutettujen alueiden palautuksella takaisin Suomen yhteyteen.

"Historiallinen näkökulma asiaan:
Vuodesta 1581 alkaen ruotsalaiset olivat nimittäneet hallitsemiaan suomalaisalueita Suomen Suuriruhtinaskunnaksi. Vanha Suomi (mm. Kannaksen alueet) olivat 1721 lähtien Venäjän valtakuntaa ja siihen yhdistettiin myös muu osa Suomea Suomen Sodan jälkeen Haminan rauhassa 1809.

Ruotsin laki jäi voimaan, Ruotsin kieli jäi viralliseksi kieleksi, eikä suomalaisten perusoikeuksiin kajottu. Kun Ruotsilta perittyyn lakiin tarvittiin muutoksia, ne laadittiin säätyvaltiopäivillä Suomessa jonka jälkeen Venäjän keisari vahvisti ne. Suomi oli saanut autonomian ja omat rajat. Suomalaisalueista Venäjän hallintaan jäivät kuitenkin Pietarin kaupungin eteläpuolinen Inkerinmaa, Itä-Karjala ja Viena.

Haminan rauhan myötä Venäjän keisari Aleksanteri I tuli Suomen ruhtinaskunnan suuriruhtinaaksi. Hän kutsui koolle Porvoon valtiopäivät ja perusti kansanedustuslaitoksen säätyvaltiopäivien muotoon.

On hyvä huomata että vasta tämän jälkeen, Suomen saatua yhtenäisen Suuriruhtinaskunnan aseman Aleksanteri I alaisuudessa, yhtenäinen Suomi oli mahdollista käsitteellisestikin luoda. Kansallisuusaatteen synty Elias Lönnrotin työn pohjalta 1820-luvulta alkaen oli sadan vuoden mittainen prosessi joka päätyi Suomen itsenäisyyteen 1917. Tavallaan voidaan jopa käsittää venäläisvallan luoneen autonomisen aseman myöntämisen kautta edellytykset Suomen ja suomalaisuuden synnylle!"

http://www.rusi.info/1600-1800%20-luvuilla.htm