keskiviikkona, syyskuuta 05, 2007

"Hipit Hietaniemeen ruumiita potkimaan"

Nyt puhuu Paavo:

Kirjoitus Turun Sanomissa 5.9.2007

Ammutaanko pianisti?

--

Ylivoimaisesti päättömin lausunto saatiin, kun kansanedustaja Heidi Hautala ehdotti ( Savon Sanomat 1.8.) asiantuntijaryhmän asettamista, johon kuuluisi "akateemisia tutkijoita, juristeja ja asiaan perehtyneitä journalisteja". Tämä ryhmä seuloisi "välittömästi" aineistosta "syyttömät" ja "vakoojan tunnusmerkit täyttävät lähetettäisiin tarkempiin tutkimuksiin". Näin saataisiin Hautalan mielestä tieto siitä, "ketkä ovat olleet oikeasti vakoojia ja kenen nimi esiintyy lähteissä ihan muuten vain".

Kun Hautalan lausunto ei ole saanut osakseen julkisuudessa mitään kritiikkiä, ehdotankin, että pikaisesti asetetaan Hautalan johdolla totuuskomissio, johon itseoikeutettuna nimettäisiin varapuheenjohtajaksi päätoimittaja Erkki Laatikainen ja yhtä itsestään selväksi jäseneksi professori Olli Mäenpää.
Tiitisen lista ja Supon arkistot annettaisiin tälle komissiolle, joka pyytäisi lausunnot Alma Medialta ja tilaisi näytöt iltapäivälehtien kaunatoimituksilta. Tutkinnan helpottamiseksi Alpo Rusi värvättäisiin merkitsemään epäiltyjen kotiovet ja hautakivet. Töölönlahdelle pystytettäisiin giljotiini ja päiden pudottua hipit marssisivat Hietaniemeen ruumiita potkimaan.

Olympolaisissa korkeuksissa on helppo nähdä Tiitisen listan julkistamisessa "yleinen etu", mutta kuka ottaa vastuun yksilökohtaisista seurauksista? Jos kyseessä on lista, jossa ovat vain nimet ilman mitään näyttöä, ja jos lista on ollut aineistona tutkimuksissa niin kuin suojelupoliisi ilmoittaa, sen julkistaminen jää puhtaasti leiman lyömiseksi.

+++


Peli pitäisi nyt kerta kaikkiaan viheltää poikki. Suomella ei ole varaa antaa yhtä parhaimmista organisaatioistaan kiilusilmäpoliitikkojen ja mistään piittaamattomien medioiden runneltavaksi.
Suojelupoliisi on hoitanut oman tehtävänsä kylmän sodan vaikeina vuosina matalalla profiililla mutta suurella menestyksellä. On alentavaa seurata tämän kansainvälisesti arvostetun kansallisen instituution häikäilemätöntä lokaan vetämistä.

PAAVO LIPPONEN

Kirjoittaja toimi pääministerinä vuosina 1995-2003.


Koko kolumni
Turun Sanomissa 5.9.2007

(Lainaus julkaistu ilman Paavo Lipposen ja Turun Sanomien lupaa, mikä täten tiettäväksi tehdään Karjalaa takaisin bloggaavan toiveesta)

7 kommenttia:

Karjala takaisin kirjoitti...

Nyt taisi tulla tehtyä jotain tekijänoikeudellisesti hieman kyseenalaista, vai mitä, kollega?

Anonyymi kirjoitti...

"Nyt taisi tulla tehtyä jotain tekijänoikeudellisesti hieman kyseenalaista, vai mitä, kollega? "

"kollega" on hyvä ja käyttää silmiään, ennen kuin tekee ilmiannon tekijänoikeusrikkomuksista. Siellä lukee: Kirjoitus Turun Sanomissa 5.9.2007

Karjala takaisin kirjoitti...

Niinhän siinä lukee. Siinä ei lue "Julkaistu Turun sanomien ja Paavo Lipposen luvalla".

Anonyymi kirjoitti...

Niinhän siinä lukee. Siinä ei lue "Julkaistu Turun sanomien ja Paavo Lipposen luvalla"

No ei muuta kuin ilmiantoa tekemään kun et muuta keksi "kollegan" pään menoksi :)

Tekijänoikeuslaissa:

Sitaatti
22 § (24.3.1995/446)
Julkistetusta teoksesta on lupa hyvän tavan mukaisesti ottaa lainauksia tarkoituksen edellyttämässä laajuudessa.

Päivänkysymystä koskeva kirjoitus
23 § (24.3.1995/446)
Sanomalehteen tai aikakauskirjaan saa toisesta sanomalehdestä tai aikakauskirjasta, jollei siinä ole jälkipainantakieltoa, ottaa uskonnollista, poliittista tai taloudellista päivänkysymystä koskevan kirjoituksen.

Tekijän nimi ja lähde on aina mainittava. (14.10.2005/821)

Nimierkki kirjoitti...

Jo vain, Karjalaa palauttava bloggaja on nyt tarkkana. Tekijänoikeudellisesti olisi todellakin kyseenalaista esiintyä Paavo Lipposena, mutta niin kuin tuossa jo lakipykäläkin sanoo "Julkistetusta teoksesta on lupa hyvän tavan mukaisesti ottaa lainauksia tarkoituksen edellyttämässä laajuudessa", kokonaanhan juttu ei tuossa ole ja linkit alkuperäiseen löytyy, mutta jotta Karjalaa palauttava bloggaja nyt saisi rauhan niin minäpä pätkin sitä lainausta vieläkin lyhyemmäksi.

Kiitän huomiosta, mukava tietää, että blogiani seurataan näinkin tarkkaavaisena ;)

Anonyymi kirjoitti...

Ei siinä mitään, että jollakulla menee ProKareliat ja Suur-Suomi yhdistykset sekaisin, tai Lehtipuu sekoitetaan Lehtoon, mutta sepä vasta olisikin, jos joku erehtyisi luulemaan Ekiä Lipposeksi ;)
Onneksi sentään edes yksi palauttelija on haukkana...

Anonyymi kirjoitti...

Jukkaa nyt kyrsii jokin asia ;)